Kilpailu jäsenistä on saanut useita
liittoja tukkanuottasille keskenään. Perimmäinen syy on jäsenkato: LO on menettänyt
kymmenen viime vuoden aikana 100 000 jäsentä ja vauhti vain kiihtyy. Tällä hetkellä
jäsenmäärä laskee noin 20 000:lla jäsenellä vuodessa. Toki LO:ssa on edelleen 1 240
000 maksavaa jäsentä. Kokonaisjäsenmäärä on 1 400 000.
Uusia jäseniä ei enää tule samaan tahtiin kuin aikaisemmin. Nuorten on
vaikea ymmärtää mihin he liittoa tarvitsevat. Ay-liike on saanut aikaan paljon
parannuksia ja nyt pitääkin kysyä onko se tehnyt jo liiankin paljon, sanoo LO:n
kehittämispäällikkö Erik Kristiansen.
Solidaarisuutta vai ammatillisuutta
Uusi tilanne edellyttää LO:lta avointa keskustelua tulevaisuudesta. Hahmoteltuna on
kaksi mallia ja yksi niiden yhdistelmä. On tehtävä valinta esimerkiksi LO:n
puheenjohtajan Hans Jensenin kannattaman sosiaalisen ja yhteiskunnallisen
ay-liikkeen ja sellaisen ammatinmukaiseen järjestäytymiseen perustuvan ay-liikkeen
välillä, jonka pohjana on ammatillisuus.
Jensen puhuu sen puolesta, että autetaan yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa
olevia eli pidetään kiinni LO:n jo noin sata vuotta vaalimasta periaatteesta. Ongelmana
on se, että ne ihmiset, jotka ovat heikoimmassa asemassa sosiaalisesti
syrjäytyneet tai vammaiset. sairaat jne. eivät nykyisellään ole mukana
ay-liikkeessä, hän sanoo.
Kristiansen on vakuuttunut siitä, että solidaarisuudella on kannatusta. Toki eniten
vanhemman polven keskuudessa. Jos nuoret halutaan mukaan, varmempi valinta ovat liitot,
joiden pohjana on ammatillisuus.
Näkemykset poikkeavat toisistaan myös LO:n 20:ssa liitossa. Osa kannattaa
sosiaalisia, osa yhtä tiukasti ammatillisuuteen perustuvia liittoja.
Kaikki haluavat yhteistyötä ja yhteisyyttä. Kysymys on siitä mihin halutaan
sitoutua. Ja tehdäänkö ratkaisu koko ay-liikkeen vai yksittäisten liittojen osalta?
LO:n liitot voivat aivan hyvin järjestäytyä samaan aikaan sekä sosiaaliselta että
ammattimaiselta pohjalta.
Yhteiset projektit yksi mahdollisuus
LO:n rooli suhteissa liittoihin koetaan epäselväksi. Kristiansen toteaa avoimesti,
että epäluottamusta on olemassa. Osa liitoista tekee paljon päällekkäistä työt, ja
osa tutkii turhankin tarkasti jokaisen LO:n tuottaman asiakirjan.
Ay-politiikan perustuslakia koskevassa asiakirjassa nousee esiin neljä
pääkysymystä: LO:n rooli, työllisyyden, hyvinvoinnin, työmarkkinoiden ja koulutuksen
muodostama neliapila, kansainvälinen yhteistyö ja ay-liikkeen kehittämisen suunta.
Meidän pitää pyrkiä määrittelemään liittojen velvollisuudet suhteessa
LO:hon ja yrittää luoda tässä ajassa elävä LO. Yhteiset hankkeet liittojen kanssa
ovat yksi mahdollisuus, mikäli liitot pystyvät sopimaan asioista keskenään. Työnjaon
kartoittaminen on erityisen tärkeää, kun SID:n, KAD:n ja TIB:n eli erikoisalojen
työntekijöiden, naispuolisten työntekijöiden ja puu- ja rakennusalan työntekijöiden
yhteinen suurliitto pian näkee päivänvalon. Kristiansen on realisti, eikä sulje
ulkopuolelle sitäkään vaihtoehtoa, että suurliitto jonakin päivänä kysyy
itseltään mihin se oikein LO:ta tarvitsee.
Yksityisen ja julkisen sektorin välisiin vastakohtaisuuksiin pitää suhtautua
vakavasti. Muutoin on olemassa se riski, että neuvotteluorganisaatioista tulee
pääsopijajärjestöjä, sanoo Kristiansen.
LO haluaa myös ottaa käyttöön uuden päätäntäprosessin. Työvaliokunta korvataan
LO:n edustajakokouksessa valittavalla ns. päivittäisjohdolla. Siinä istuvat
puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, kaksi LO:n sihteeriä sekä kahdeksan
liittopuheenjohtajaa tai johtajaa. Varsinainen hallitus, jossa ovat edustettuina
kaikki liitot, kokoontuu kerran kuukaudessa, edustajakokous joka neljäs vuosi ja
valtuusto välivuosina.
Rajariitoja ja irti politiikasta
Ajankohtaisin ongelma ovat kuitenkin rajariidat. LO on yrittänyt pysytellä
puolueettomana. Nyt ehdotetaan mallia, jossa liitot yrittävät ratkaista ongelmansa itse,
ja mikäli tämä ei onnistu, LO yrittää välittää.
Liitot taistelevat nykyään samoista jäsenistä sen sijaan että
yrittäisivät saada mukaan niitä, jotka eivät ole järjestäytyneet. LO vaikuttaa
ulkopuolisesta kummalliselta ammattijärjestöltä, sanoo Kristiansen, jonka mielestä
liittojen pitäisi keskinäisen riitelyn sijaan panostaa enemmän esim. työympäristö-
ja koulutuskysymyksiin.
LO katkaisi virallisesti sidoksensa sosialidemokraattiseen puolueeseen jo vuonna 1995.
Se tarkoitti muun muassa sitä, että LO ja puolue lakkasivat istumasta toistensa
hallituksissa. Osa liitoista on halunnut puolueesta irrottautumista jo pitkään,
eivätkä sosialidemokraatit enää ole enemmistönä missään liitossa. LO on kuitenkin
tähän saakka tukenut sosialidemokraattista puoluetta 10 miljoonalla Tanskan kruunulla
vuodessa. Tänä vuonna maksettavan viimeisen, 20 miljoonan kruunun erän jälkeen myös
taloudellinen sidos katkeaa.
Meidän on myös tajuttava, että nuoriso hakeutuu nykyään mieluummin
sellaiseen ay-liikkeeseen, joka ei ole poliittisesti leimautunut. Ja mikäli haluamme
panostaa läheiseen yhteistyöhön toimihenkilöiden keskusjärjestön FTF:n ja sen 350
000 jäsenen kanssa, irtautuminen sosialidemokraattisesta puolueesta on
välttämätöntä, toteaa kehittämispäällikkö suorasukaisesti.
Tanskassa on nyt porvarillinen hallitus. Kristiansen toteaa, että hallitus ja LO
puhuvat usein toistensa ohi.
Yksittäiset liitot lähettävät hallitukselle ristiriitaisia signaaleja esim.
koulutuspolitiikasta. Mikä hallitus ei siinä tilanteessa valitsisi sitä vaihtoehtoa,
joka sille parhaiten sopii?
Maahanmuuttajat voimavara
Edustajakokousasiakirjassa ay-liike määritellään avaraksi yhteisöksi, josta
löytyy tilaa erilaisuudelle ja moninaisuudelle, jonka pitää heijastua myös
demokraattisissa elimissä.
Myös maahanmuuttajat on saatava mukaan. LO:ssa on tätä nykyä noin 70 000
maahanmuuttajataustaista jäsentä. Maahanmuuttajat ovat tärkeitä myös tanskalaiselle
hyvinvointiyhteiskunnalle, joka pian tarvitsee 110 000 uutta työntekijää.
Uuden LO:n arvot sekä sen miltä keskusjärjestö tulee näyttämään ratkaisevat
Kööpenhaminassa 6. helmikuuta ylimääräiseen edustajakokoukseen kokoontuvat 800
kokousedustajaa.
Ingegerd Ekstrand
Kööpenhamina
Edustajakokousasiakirjat ovat luettavissa
LO:n kotisivuilla