uolisen vuotta vähemmän tai enemmän kuumana jauhanut tupo-mylly tuotti sittenkin laajasti hyväksytyn pohjan parin seuraavan vuoden palkka- ja työehdoille.

Vaikka neuvotteluja lokakuussa aloiteltiin uskonpuutteessa, epäluuloisina ja sumussa, kuten sanottiin, talouden pitkittynyt siperia ja vakauden kasvanut tarve hioivat sittemmin särmiä pöydän molemmin puolin.

Varsinkin metallin heikoilla näkymillä oli selvä vaikutus siihen, miten syvällä rintaäänellä palkansaajat näissä neuvotteluissa kykenivät puhumaan.

Tätä tulokierrosta ennakoitiin vaikeaksi, ja useiden pettäneiden takarajojen ja valvottujen öiden perusteella se sitä olikin. Tulopolitiikan yli 30-vuotisessa historiassa vaikeus on kuitenkin suhteellista, koska yleislakkoakin sopimuksen saamiseksi on takavuosina jouduttu käyttämään.

Paitsi epävarmuus tulevaisuudesta, neuvotteluja mutkisti myös se, että sopimuspykäliä sorvattiin syvän työrauhan oloissa, kolmen kuukauden päässä nykyisen sopimuksen takarajasta.

Vääntökanki puuttui, eikä pyttyyn saatu kunnolla painetta, valittivat liittojen edustajat esimerkiksi SAK:n valtuuston tupo-keskustelussa. Moni heistä katselikin jo tulevaisuuteen ja hahmotteli vuoden 2005 vaihdetta seuraavien neuvotteluiden lähtöpaaluksi.

Vaikka työnantajat kävivät näihin neuvotteluihin vain perhanan paksuisilla säkeillä, itse pöydässä ja yksityiskohdissa pelattiin paljon kovemmilla ja periaatteellisimmilla korteilla: hampurilaispalkoilla ja sopimusturvan heikennyksillä.

Enimmäkseen vain SAK:n puolustama solidaarisuus joutui tällä kierroksella kovaan ja Etelärantaa laajempaankin, ns. päivystävien ekonomistien tulitukseen. Keskityksestä kuitenkin selvittiin, eikä ovea uusliberaalille työssä käyvien köyhien politiikalle avattu.

Taulukkopalkkojen ja korotusten muodosta kehkeytyneestä riidasta huolimatta tupo-esityksen palkkasopu syntyi jopa nopeasti — eikä mitenkään nälkätasolta. Liittojen sovellutuksissa tilanne kuitenkin mutkistui, ja ratkaisutta jääneet palkkakiistat ajoivat mm. kuljetus- ja puualan laajasti tupon ulkopuolelle.

Työelämän laatukysymykset ottivat palkkoja paljon tiukemmalle. Niinpä tuloskaan ei raharatkaisujen tasolle yllä. Muutama suora uudistus pöydästä työpaikoille kuitenkin tippui ja useille tärkeille kysymyksille saatiin annetuksi alkupotku.

Ehkä hedelmällisempää kuin laihan laadun voivottelu, on nähdä se, että SAK ja muutkin palkollisjärjestöt sanelivat tämän kierroksen tekstiesitysten listan melkein parhaiden päiviensä malliin. Esitykset lähtivät korkealta, kohdistuivat keskeisiin työelämän puutteisiin ja niissä myös hyökättiin pitkästä aikaa, pitkän 1990-luvun puolustuskauden jälkeen.

Kun SAK:n valtuusto asettui tuoreen tupo-sopimuksen taakse, se muotoili, että "saavutettu neuvottelutulos vastaa riittävässä määrin asetettuja tavoitteita". Arvosanaksi käännettynä se kai vastaisi lähinnä välttävää.

Valtuustossa tupo-tunteet eivät juuri kuohahdelleet puoleen tai toiseen. Pikemminkin tunnuttiin ajattelevan, että mikä nyt jäi saavuttamatta, pysyy asialistalla ja ajetaan seuraavalla kierroksella, hiotummalla taktiikalla ja neuvottelujen ajoituksella myös läpi.