Huhtikuussa Sosiaalipoliittisen yhdistyksen julkaisusarjassa ilmestyneen, Timo Piiraisen ja Juho Saaren toimittaman kirjan Yhteiskunnalliset jaot. 1990-luvun perintö? (Gaudeamus) perusteella suomalaisen yhteiskunnan "hajoamista" ei ole tapahtunut. Myös väitteet väestön jakautumisesta a- ja b-luokkaan näyttävät kirjan kirjoittajien mielestä olevan perusteettomia.

– Väitteet laajasta polarisoitumisesta eivät vastaa kirjan tuloksia, huomauttaa nuoremman polven sosiaalipoliitikko, tohtori Saari.

Mutta eivät kaikki asiat Suomessa kohdallaankaan ole, ilmenee 18 kirjoittajan artikkeleista ja tutkimustuloksista.

Esimerkiksi nykyään Eläketurvakeskuksessa johtajana vaikuttava prof. Hannu Uusitalo kirjoittaa, että "ansiotulojen verotuksen keventäminen on vähentänyt verotuksen uudelleenjakovaikutusta". Tämä on osaltaan johtanut siihen, että eräiden sosiaaliturvaetuuksien reaalinen taso on jopa alentunut ja monet etuudet jääneet jälkeen ansiotason kehityksestä. Toisaalta Uusitalon mukaan "keskeiset syyt tulonjaon muutoksiin löytyvät talouden muutoksista ja harjoitetusta yhteiskuntapolitiikasta".

Yksinkertaistaen Uusitalon sanoman voi pelkistää, että hyvinvointivaltion keinovalikoimaan keskeisesti kuuluva verotuksen käyttäminen tuloerojen tasaajana on laiminlyöty.

Progression piirissä entistä vähemmän

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n erikoistutkija Timo Rauhanen muistuttaa, että suomalaisen verotuksen progressio ei ole juuri muuttunut — eli käytännössä veroaste nousee, kuten ennenkin, sitä mukaa kun tulot kasvavat. Tässä ei siis ole ongelmaa, mutta: verotettavat tulot, joihin progressio vaikuttaa, ovat pienentyneet työttömyyden takia.

Enää vain alle 20 prosenttia veroista kertyy progressiivisen verotuksen kautta. Käytännössä muutos on toteutunut useaa eri väylää: valtion verotuksessa verotettavan tuloveron alarajaa on nostettu, mutta samalla verotuksen painopiste on siirtynyt kunnallisverotukseen, joka on jakoveroa. Kunnat ovat joutuneet korottamaan veroprosenttiaan, mikä on merkinnyt tulotasosta riippumattoman eli suhteellisen verotuksen kiristymistä. Myös sosiaaliturvamaksujen merkitys on kasvanut.

Taulukosta 1 ilmenee, kuinka tuloverojen osuus laski koko 1990 luvun. Samaan aikaan kunnallisvero kiristyi. Tällä hetkellä keskimääräinen kunnallisveroprosentti on jo 17,78. Kun vielä tuloverosta poistetaan pienet jakoverot, kuten kirkollisverot niin viime kädessä progressiivisen tuloveron kautta kertyy vain vajaa viidennes kaikista veroista.

Veronmaksajain keskusliiton ekonomistin Päivi Kaarlelan mukaan palkansaajat maksavat tuloveroa vuodessa keskimäärin 8 900 euroa (53 500 mk), josta valtionveroa on vain vajaa kolmannes (2 700 euroa/16 000 mk).

Kun Suomessa on kaikkiaan 4,3 miljoonaa tulonsaajaa, niin heistä noin kolmannes eli 1,3 miljoonaa ei maksa lainkaan valtion tuloveroa. Suurin osa heistä on luonnollisesti pienituloisia eläkeläisiä, mutta on joukosta noin kolmannes palkansaajiakin.

Tätä taustaa vasten esitetyt vaatimukset erityisesti pieni- ja keskituloisten maksaman valtion tuloveron alentamisesta on poliittisesti mielenkiintoista: alennus ei kohdistuisi lainkaan pienituloisiin ja suhteessa vähemmän myös keskituloisiin.

Tutkija Rauhanen sanookin, että vaikka esim. kunnallisverotuksen ansiotulovähennyksestä hyötyvät suhteellisesti eniten pienituloiset, markkamääräisesti eniten vähennyksen kautta kevennetään keski- ja hyvätuloisten verotusta.

Pääomaverot sekä matalia että korkeita

Rauhasen mukaan suomalainen pääomaverotus on eurooppalaista keskitasoa. Pääomatulojen verotus ei ole kevyt, jos tulo muodostuu esimerkiksi vuokra- tai lähdeverotuksen alaisista korkotuloista. Sen sijaan yhteisöverotus ja pörssiyhtiöiden maksamien osinkotulojen verotus on matalaa. Myyntivoiton ja varallisuuden verotus on Suomessa yleensä keskimääräistä kireämpää.

Kun yritysten maksamien verojen määrä on viisinkertaistunut vuosikymmenessä, niin samalla on huomattava, ettei pörssiyhtiön osakas enää maksa veroa osingostaan. Syynä ei ole yritysverotuksen kiristyminen, vaan osinkoverotuksen muutos: yhtiöveron hyvitysjärjestelmän ansiosta (pörssi)yhtiö maksaa osingonsaajan veron.

Esimerkiksi Ruotsissa ei vastaavaa järjestelmää ole ja Saksassakin osingonsaajat joutuvat maksamaan puolet osinkoverosta. Rauhanen ennakoi, että Suomessakin on vähin erin palautettava osinkotulojen verotus esimerkiksi ottamalla käyttöön saksalaistyyppinen järjestely.

Entä Suomen veroaste?

Se on hyvää eurooppalaista keskitasoa. Jos tulonsiirrot (esim. työttömyys- tai sairausvakuutuksen päivärahat) eivät Suomessa olisi veronalaista tuloa, niin Suomen (ja muiden pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden) veroaste olisi entistäkin kilpailukykyisempi. Monet EU-maat hoitavat tulonjakopolitiikkansa pääosin verovähennyksillä, mikä laskee veroastetta.

Verotuet

Suomessa käytössä oleva arvonlisäverojärjestelmä tai alv-kanta ei juuri poikkea muista EU-maista. Esim. paljon puhutun ruoan korkean arvonlisäveron laskemisella ei tutkimusten mukaan juuri olisi toivottuja työllistämisvaikutuksia. Sen sijaan sillä olisi tulonjakovaikutuksia, koska välilliset verot rasittavat suhteellisesti eniten lapsiperheitä ja pienituloisia.

Timo Rauhanen sanoo, että työllisyyden kannalta jopa merkittävämpi vaikutus olisi ravintolaruoan alv:n laskemisella, koska ala on hyvin työvoimavaltainen ja ruokatarjoilun hinnan muutoksiin reagoidaan herkästi.

Rauhanen ottaisi pohdittavaksi myös alennettujen verokantojen (8 ja 17 %) merkityksen. Alennetut alv-kannat samoin kuin esim. korkojen verovähennykset, yritysten poisto-oikeudet koneista ja kalustosta tai oman asunnon myyntivoiton verottomuus aiheuttavat vuositasolla noin 50 mrd. markan loven verotuloihin. Alennettujen alv-verokantojen vaikutus on 7 mrd. markkaa. Esim. tilatuista lehdistä ei tarvitse maksaa alv:tä. Suora tuki lehtitaloille oli viime vuonna tätä kautta 1,3 mrd.

Timo Rauhanen on päätynyt laskelmissaan tulokseen, että alv:n pienentäminen yhdellä prosenttiyksiköllä vaikuttaisi alv-kertymiin 2,8 mrd:n verran. Näin alennettujen verokantojen 7 mrd:lla voitaisiin alv:n 22 prosentin verokanta laskea 19,5:een. Tällaisella yli 10 prosentin alennuksella olisi jo huomattava tulonjakovaikutus pienituloisten ja lapsiperheiden hyväksi.

Verotuen tarkoituksena on tukea verovelvollista tai välillisesti muuta talouden toimijaa (Taulukko2). Timo Rauhasen mukaan verotuen poistaminen ei välttämättä lisää verotuloja vastaavalla määrällä, koska tuet vaikuttavat hintoihin ja verovelvollisten käyttäytymiseen.

Lisätietoa verotuista:
www.vatt.fi/
(tutkimusalue II - verotukiselvitys-sivu)

Ansiotulovähennys suosii markoissa hyvätuloisia

Kolme suurituloisinta ryhmää (1 190 000 henkilöä) saa lähes puolet (7,6 mrd. mk) kunnallisverotuksen ansiotulovähennyksestä ja neljä vähätuloisinta ryhmää (1 139 000 henkilöä) hieman yli puolet (7,9 mrd.). Ansiotulovähennyksen vaikutus on siten suhteellisesti suurin tuloasteikon alapäässä mutta markkamääräisesti suurin hyvätuloisimmilla. (Taulukko 3)

Ansiotulovähennysjärjestelmää samoin kuin alennettuja alv-kantoja OECD on arvostellut niiden kalleuden vuoksi: jottei syntyisi "tuloloukkua" vähennys häivytetään niin, että tänä vuonna se loppuu vasta 440 000 mk:n (74 000 euron) vuosituloilla.

Voidaan siis syystä kysyä, miten hyvin ansiotulovähennys kohdistuu pienituloisiin.

Pentti Peltoniemi

Palkkatyöläinen 4.6.2002 nro 5/02