"Minut valittiin varapääluottamusmieheksi vuonna 2003. Jo silloin aloimme puhua
halusta sopia joustavista työajoista. Aikaiseksi saatiin sopimus, tosin laiha ja sekin
vain puolen vuoden määräajaksi. Tuo sopimus toi meille vain yhden tunnin liukuman
työaikoihin.
Pääluottamuskauteni alettua 2005 aloitimme pian neuvottelut uudelleen. Ne taisivat
kestää puolitoista vuotta. Uutta sopimusta ei saatu aikaiseksi, vaikka melkein kaikesta
päästiinkin sopuun. Sopua ei kuitenkaan löydetty työajantasausvapaiden eli pekkasten
siirtämisestä työaikapankkiin.
Me emme tätä halunneet ja työantajalle se oli kynnyskysymys. Näin neuvottelut
keskeytyivät noin reiluksi vuodeksi, jonka aikana työantajapuolen neuvottelija vaihtui,
kun hänet nimettiin toisiin tehtäviin.
Sitten aloitimme uudelleen neuvottelut uuden tuotantojohtajan kanssa. Suunnilleen
vuodessa saimme sopimuksen. Sopimus sisältää työaikapankin, jousto- ja
liukumasopimuksen, ilman pekkasia. Sopimusta on päivitetty sen jälkeen kaksi kertaa,
viimeksi viime vuonna.
Kokemus osoitti, kuinka työlästä on saada uudenlainen ajatusmalli etenemään.
Vastustusta löytyy molemmilta puolilta, niin työnantajan kuin meidänkin. Epäluulot
ovat suuria ja luottamus koetuksella.
Liian helposti ajatukset keskittyvät epäolennaiseen, ajatellaan että kaikki menee
metsään. Helposti arvellaan molemmin puolin, että joko työnantaja tai työntekijä
käyttää sopimuksen tuomia etuja "väärin".
Minusta luottamus onkin kaiken a ja o. Myös vaihtoehdoista tiedottaminen ja niiden
läpikäynti avoimesti koko henkilöstön kanssa on tärkeää. Näin voidaan taklata
suurimmat epäluulot jo hyvissä ajoin, etteivät virheelliset huhut leviä, sillä niiden
oikaiseminen on työlästä, usein jopa mahdotonta.
Aikaa kannattaa varata reilusti, mutta ei pidä liian kauan hakata päätä seinään.
Jos neuvottelut junnaavat, on parempi ottaa aikalisä. Ei kannata ajautua tilanteeseen,
jossa molemmat osapuolet hautautuvat syvälle omiin poteroihinsa. Tällöin ei voi enää
liikkua ja erimielisyys on mennyt periaatteelliseksi."
Aino Pietarinen