Ja kansa napisee niin Kreikassa kuin Suomessakin. Kreikkalaiset jupisevat, koska tuen saamiselle asetetaan heille ikäviä ehtoja, ja suomalaiset, koska arvailevat lainan jäävän lopulta heidän maksettavakseen.

Kansantaloustieteilijä Usko Markkanen, onko pelko aiheellinen?

"Ensinnäkään en enää käyttäisi ollenkaan termiä kansantalous, koska kansalla on näiden ilmiöiden kanssa varsin vähän tekemistä, vaan puhuisin mieluummin mikrotaloudesta ja makrotaloudesta."

Mikähän ero niillä mahtaa olla?

"Mikrotalous on sitä, mikä hoidetaan mikroilla, makrotalous sitä, mikä hoituu makroilla. Itse puolestani olen mieluiten pelkkä ekonomisti."

Tämä selvä. Mutta mites nämä puolitoista miljardia?

"Eivät ne mihinkään katoa. Suomen valtion saatavissa ne tulevat näkymään vielä kauan. Ja tietysti myös veloissa, mutta siellä niitä pitäisi ajatella nimenomaan mahdollisuutena, ei suinkaan rasitteena."

Kuinka kummassa siihen kykenisi?

"No mutta meillähän on jo muutaman vuoden murehdittu Suomen brändistä maailmalla. Rutkasti rahaa on lapioitu huomion herättämiseen ja myönteisten mielikuvien luomiseen, mutta keinoja on ollut kivuliasta keksiä."

"Nyt olisi tarjolla koeteltu ja toimivaksi todettu menetelmä."

Ja se on...

"Toisen maailmansodan jälkeenhän Yhdysvallat pumppasi Euroopan jälleenrakennukseen niin sanottua Marshall-apua. Suurimpia summia otti vastaan, kappas vain, Kreikka. Suomi ei apua huolinut, tietystä itänaapuriksi sattuneesta syystä. Sen sijaan Suomi maksoi takaisin lännestä ottamansa sotalainat viimeistä dollaria myöten, velkojien painostamatta ja jokseenkin ainoana. Muut hankkivat unohduksen ja anteeksiannon."

"Vaikutushan oli valtava. Joka ainoa Yhdysvaltoihin poikennut suomalainen sai kohta tuntea kuuluvansa suuresti arvostettuun ’kansaan, joka maksoi velkansa’. Tuskin niillä rahoilla olisi yhtä tehokasta brändinrakennusta saanut, vaikka minkälaiselta kreatiivisuuteensa tukehtuvalta toimistolta olisi tilannut."

"Jos tässä niin käy, että Suomi joutuu aikanaan tämänkertaisen tukilainan maksajaksi, niin tehtäköön se surkeilematta, mutta välimerellisen meluisasti ja siten, että koko ihaileva maailma varmasti huomaa ylistää kansaa, joka maksoi – ei vain omia vaan – myös toisten velat."

"Ja sitten ei kun odottelemaan uusia tuen tilauksia, iloista antajaahan kaikki rakastaa."