Tapaa on perusteltu muun muassa sillä, että eduskunnassa istunnoissa on käyttäydyttävä arvokkaasti. Joku voi varmaan pitää valehtelusta puhumista epäarvokkaana, mutta kyllä minusta erityinen arvo on sillä, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä.

Kaikkiaan tällaiselle kiellolle ei ole olemassa kestäviä perusteita. Eihän sana "valehtelu" ole kuitenkaan mikään kirosana, vaan hyvinkin tavallista suomen kieltä. Ymmärrän, ettei kansanedustaja saa istuntosalissa huutaa v----a tai k----ä, mutta kun todistettavasti kansanedustajat ovat aika ajoin valehdelleet – ja tekevät sitä jatkossakin, niin miksei sitä voi sanoa ääneen ja ymmärrettävästi.

Poliitikot syyllistyvät jo ilman kieltoja aivan riittävästi sellaiseen kielenkäyttöön, ettei siitä aina tahdo saada selvää. Kierrellään ja kaarrellaan, mutta asian ytimeen ei monta kertaa tunnuta päästävän. Miksi sitten vielä oikein ohjeistuksella halutaan kannustaa kiertoilmaisuihin ja hämärään kielenkäyttöön.

Jos valehtelusta puhuminen on asetettu pannaan, niin pitäisikö muutkin ikävät sanat ja asiat kieltää arvokkuuden nimissä. Eihän esimerkiksi työttömyydestä puhuminen ole kovin ylentävää eikä sovi eduskunnan istuntosalin arvokkaaseen ilmapiiriin. Ehkä jatkossa pitäisi puhua "säästeliäästä" ja "muunnellusta" työstä, mutta ei toki työttömyydestä. Sehän on moukkamaista.

Pahimmillaan valehtelusta puhumisen kieltäminen johtaa siihen, että kansanedustajien ja ministereiden tekemisten läpinäkyvyys heikkenee entisestään. Kun suoranaista vaaraa valehtelusta kiinni jäämiseen ei ole, kiusaus hämärään tai ainakin harmaaseen puuhasteluun lisääntyy. Sitäkö me poliitikoilta haluamme?

Ja sitten poliitikot ihmettelevät, että miksei politiikka kiinnosta ihmisiä ja miksi vaalien äänestysprosentit jäävät jatkuvasti kovin alhaisiksi. Vastaukseni on, että poliitikot haluavat valehdella itselleen. Se kun ei ole kiellettyä, mutta siitä puhuminen on.