Tänä syksynä, kuten samassa tilanteessa kaksi vuotta sitten, lähtö laajan sopimuksen yritykseen tuotti ainakin näennäisiä vaikeuksia työnantajille. Mikä Etelärannassa jakaukset sekoitti, jää työläisten puolella pöytää tietysti arvailuksi.

Ehkä uudessa super-EK:ssa erilaiset yrityskulttuurit sotkevat sittenkin enemmän pakkaa kuin ulospäin näyttää. Saattoi EK:n palvelusiipi haluta nähdä myös, avaako kuntavaalin tulos hyvätkin markkinat yksityiselle palvelutuotannolle.

SAK:n viime kierroksen aikoihin tekemä havainto, että työnantajapiireissä jyllää laaja ja vaikutusvaltainen tupo-oppositio, tuntuu myös todelta. Pari vuotta sitten jengi oli vielä hiljainen, mutta sittemmin herrat, kuten Ollila, Wahlroos tai Järventaus, ovat antaneet baritoninsa laulaa usein jopa kiinalaisella nuotilla.

EK:n johtaja Riski sanoi työnantajien lähteneen neuvotteluihin, koska tuumaustauon aikaiset keskustelut olivat lähentäneet järjestöjen käsityksiä työmarkkinoiden muutostarpeesta. Taktiikkaahan teksti on, mutta eivät käsitykset muutoksista ainakaan työnantajien vääntämään suuntaan voi lähestyä.

Sitä tarvittavaa painetta neuvotteluissa on alusta pitäen: aika hupaa ja viralliset tavoitteet kaukana toisistaan.

Mutta toisaalta, umpimetsään tässä ei olla lähdössä. Palkollispuolen tavoitelista on lyhyt, vuosien varrelta kaikille tuttu ja hyvin pitkälle myös valmiiksi riidelty ja tingitty.