Siivoajia maassa on melkein 60 000, noin neljänneksen enemmän kuin 1995. Vielä viitisen vuotta sitten heistä vajaa puolet oli yksityisten siivousfirmojen palkkalistoilla mutta nyt jo kaksi kolmesta.

Samaan aikaan valtio on putsannut siivoojat palkollistensa joukosta lähes kokonaan ja myös kunnissa siivoustyöpaikkojen ennustetaan vähenevän kiihtyvään tahtiin jo parin lähivuoden aikana.

Siivous on siedettävän elämän kannalta yksi perustehtävistä ja käy päivä päivältä entistä tärkeämmäksi, kun maailma joka hetki saastuu ympärillämme lisää.

Useimmilla työpaikoilla hyvä siivo on välttämätön, jos työterveydestä ja –turvallisuudesta halutaan pitää kiinni. Entistä puhtaampia kotinurkkia vaatisivat myös lisääntyneet hengityselinsairaudet, allergiat ja astmat.

Siis bisnes pyörii ja kehittyy, siivoustyöllisyys paranee ja siivoustarpeet kasvavat. Tältähän tämä päältä katsoen näyttää, mutta taitaa olla vähän toista todellisuudessa.

Vaikka siivous on kannattavaa liiketoimintaa ja siihen sijoitettu euro tuottaa enemmän kuin Nokialla, alan palkollisen elämään se ei ole kevättä tuonut.

Päinvastoin on perusteltua väittää, että siivooja joutuu kokemaan pahimman jälkeen sen, mitä pula kunnollisista työpaikoista palkollisten elämässä tänä päivänä merkitsee.

Yhä edelleen siivoojan ammatin arvostus on pohjamudissa, palkat valvovat tilastojen häntiä ja täysaikaiseen työpäivään on mahdollisuus enää vajaalla puolella alan työntekijöistä.

Siivouksesta on tullut sisääntulo- ja läpikulkuammatti. Miltei joka toinen työsuhde alalla jää pituudeltaan alle vuoteen, työ on raskasta ja yksitoikkoista ja vain harva pätkäsiivoja haluaisi samaan tehtävään kokonaikaiseksi.

Siivoustyön mieltä vähentää roimasti myös liikkeiden verinen kilpailu asiakkaista. Kun kisan voittaa yleensä halvimmalla tarjouksella ja henkilökulujen vaikutus hinnoissa on 80 prosenttia, pelinappulan ja joustajan rooliin jää yksin siivooja.