Sitten 2002 huhtikuun yleislakon Italiaa on ravistellut todellinen työtaistelujen aalto, kun ay-liike on noussut tämän tästä Italian rikkaimman miehen, il cavaliero Silvio Berlusconin hallituksen ultraliberaalia politiikkaa vastaan.

Lakoilla on vastustettu kiivaimmin eläkeleikkauksia, työsopimuslain heikennyksiä ja laajaa julkisten palveluiden ja laitosten privatisointia.

Berlusconi luikahti valtaan toukokuussa 2001 ja muodosti pirstoutuneen kristillisdemokraattisen puolueen ja hajanaisen vasemmiston jättämään tyhjiöön oikeiston ja keskustan vahvaan parlamenttienemmistöön nojaavan kabinettinsa. Siitä pitäen hallituksen ja ay-liikkeen välit ovat kiristyneet äärimmilleen, eikä liennytyksen hengestä ole tietoakaan.

Kun maan suurimman ja vasemmistolaisimman ay-keskuksen, 5,2 miljoonan jäsenen CGIL:n huippujohtoon kuuluva sihteeri Giuseppe Casadio selostaa syyskuun lopulla Italian poliittista ja taloudellista jamaa, hän lupaa järjestönsä pitävän sotakirvestä yhä korkealla.

Yleislakosta Casadio ei sillä kertaa puhu, mutta pari päivää myöhemmin hänen muotoilunsa oikea laita selviää, kun uutistoimistot kertovat Italian suurimpien ay-liittojen valmistautuvan massiiviseen työselkkaukseen valtion budjettiin kaavailtuja eläkeleikkauksia vastaan.

Esimakua ay-liikkeen vastahangasta saadaan jo kuluvan viikon lopulla, kun EAY marssii Rooman keskusasemalta Piazza del Popololle ja vaatii EU:n perustuslailliseen sopimukseen lisää sosiaalisuutta.

Hallitusten välisen konferenssin alkuun tähdätyn marssin lasketaan tuovan kaupunkiin ainakin 700 000 ay-jäsentä. Ja protestia tuskin viilentää tieto, ettei Berlusconikaan suostu muuttamaan pilkkuakaan sopimuksen luonnostelleen konventin esityksestä.

Ay-liike syrjään uudella työlailla

Ensimmäisen yhteenottonsa hallituksen kanssa Casadio kumppaneineen hävisi, kun hallitus runnoi mahtavalla enemmistöllään maahan uuden työlain.

Kuluvana syksynä voimaan astuva laki lisää Casadion mukaan roimasti määräaikaisia ja tilapäisiä työsuhteita. Laki korpeaa yhä CGIL:a niin raskaasti, että töitä pysäytellään jatkuvasti muutamiksi tunneiksi eri kolkilla maata.

– Laki mahdollistaa sopimusten teon kymmenellä eri tasolla ja sisältää 40 erilaista työsopimusmallia. Lain päätarkoitus on suosia työnantajia, syrjäyttää ay-järjestöt sopimuspöydästä kokonaan ja siirtyä työntekijän ja -antajan suoriin sopimuksiin.

Työlakimelskeissä hajosivat myös ay-liikkeen rivit, kun kaksi muuta suurta keskusjärjestöä, 4,1 miljoonan jäsenen CISL ja 1,8-miljoonainen UIL lähtivät lain tiimoilta hallituksen ja työnantajien neuvottelukumppaniksi.

Kolmikantahieronnassa syntyi "sopimus Italian puolesta". Sen nojalla hallitus katsoi olevansa oikeutettu heikentämään mm. työelämän peruslain, ns. artikla 18:n, takaamaa irtisanomissuojaa uusissa työsuhteissa.

"CISL pelkkä pykäläviilari"

CISL:n ja UIL:n lähtö hallituksen pulkkaan tärveli ay-järjestöjen välit, ja sappi virtaa yhä valtoimenaan parketille.

<T>Giuseppe Casadion mielestä CISL teki väärän analyysin poliittisesta tilanteesta.

– Myös me, kuten CISL:kin, olemme valmiita puhumaan kaikkien hallitusten kanssa. Mutta ero syntyy siitä, että meillä on myös oma tahto ja politiikka, emmekä me tyydy pelkästään pykäliä viilaamaan.

Casadio myöntää sen, ettei järjestöjen nykyinen ristiriita johdu yksin työelämän substansseista, vaan myös poliittisesta perinnöstä.

CISL:n hän katsoo olevan edelleen poliittisena liikkeenä 1990-luvun alussa romahtaneiden kristillisdemokraattien vanki.

Oman järjestönsä puoluesidoksista hän ei puhu mitään, vaikka CGIL:n veljeily ja sympatiat aina äärivasemmistoa myöten tunnetaan yleisesti.

CGIL ja Casadio luottavat lakkoliikehdinnässään perinteiseen nyrkkiinsä Pohjois- ja Keski-Italian teollisuuteen ja erityisesti militantteihin metallimiehiin, joiden sanotaan odottavan vain Italian EU-puheenjohtajuuden päättymistä avatakseen pellit ensi vuoden alussa.

Tosin rautakourien näppikin on tupannut parina viime vuotena lipsumaan teollisuutta ravistelevissa rakennemuutoksissa. Kovia on koettu varsinkin Fiatin tehtailla, joiden yhteensä 35 000 työntekijästä jo 10 000 on saanut potkut ja ainakin 2 000:lla ne ovat vielä edessä.

<V>Italia luisussa

entiseen menoon?

<TV>Casadio on katkera Berlusconin hallitukselle myös siksi, että se näyttää tuhoavan keskusta-vasemmiston ns. oliivinoksahallitusten ja ay-liikkeen yhdessä 1990-luvulla rakentaman Italian vakautusohjelman.

<T>– Kristillisdemokraattien pitkän valtakauden jäljiltä 1990-luvulle tultiin raskas 125 prosentin velkataakka, 15 prosentin inflaatio ja valtavaksi revennyt etelän ja pohjoisen elintasoero niskassa.

Casadion mukaan koko maan työttömyys on nyt 9 prosentissa ja inflaatio vajaassa neljässä. Etelässä kuitenkin joka viides työikäinen kävelee joutilaana ja infrastruktuuri on auttamattoman alkeellinen pohjoiseen verrattuna.

Palkkahaitari on Casadiosta pienempi ongelma, kiitos 80-prosenttisesti sitovien työehtosopimusten.

– Me olimme kolmikannassa, koko ay-liike yhdessä, kammitsoimassa palkkamaltilla inflaatiota ja sulattamassa valtion velkaa. Halusimme eroon vanhasta ja korruption mädättämästä talouspolitiikasta ja lähdimme ylpeinä ensimmäisessä aallossa eurokerhoon, vaikka tiesimme Maastrichtin tiukkojen vakauskriteerien vaativan työläisiltä pitkää vyönkiristystä.

Nyt myönteinen kehitys on Casadion mukaan kääntynyt alamäeksi ja Italia jo suuremmissa vaikeuksissa kuin Saksa ja Ranska.

– Valtion velka lähti jo viime vuonna uudelleen kasvuun ja kokonaistuotanto laskee kolmatta kuukautta peräkkäin. Berlusconin hokema uusliberaalien uskonkappale ‘vähemmän veroja ja säätelyä’ ei ole tuonut talouteen dynamiikkaa ja esimerkiksi teollisuuden tilauskirjat tyhjenevät uhkaavasti.

Teollisuuden investointiaste on myös alamaissa ja tuotannossa merkittävien pienyritysten kulutustavarat joutuneet piratismin kohteiksi globalisaation prässissä.

Moni näkee Italiassa merkkejä paluusta entiseen. Puhumattakaan Berlusconin itsensä rötösherramaineesta, maassa katsotaan jälleen varsinkin talousrikoksia läpi sormien ja päästetään esimerkiksi verokiertäjä tai laiton rakentaja pienellä sakolla kuiville.

<V>"CGIL politisoi

ay-toiminnan"

<TV>Parin korttelin päässä CGIL:n päämajasta, CISL:n auditoriossa, järjestön kansainvälisten asioiden johtaja Luigi Cal tarjoaa omaa selitystään ay-liikkeen välirikkoon.

<T>Myös hän puhuu poliittisista eroista ja moittii CGIL:ää jatkuvasta pyrkimyksestä ideologisoida ay-toiminta.

– CISL on täysin autonominen. Jo 1970-luvun lopulla otimme sääntöihin määräyksen, ettei järjestöä edustamaan valittu saa lähteä politiikkaan mukaan.

Tässä kohdin hän korventaa CGIL:n ex-pääsihteeriä ja Berlusconin vastaisen opposition pääarkkitehtia Sergio Cofferatia, joka riippumattomuuden hylkäämällä ja Demokraattisen vasemmistopuolueen kelkkaan lyöttäytymällä muka mursi ay-yhteistyön.

Cal sanoo CISL:n kunnioittavan demokratiaa ja kansanvaltaisin menoin muodostettua hallitusta, olkoonkin, että sitä johtaa myös hänen järjestössään inhottu Berlusconi.

CISL haluaa pysyä puheväleissä hallitukseen päin, vaikka se Calin mukaan syökin sanojaan.

– Hallituksen enemmistö on niin musertava, että se voi jopa tuhota ay-liikkeen. Uskon, että CGIL:n pääsihteeri Guglielmo Epifanikin joutuu ottamaan tämän mahdollisuuden lukuun ja etsimään ay-liikkeelle yhtenäistä linjaa, vaikka omien metallimiehiensä pihdeissä elääkin.

<V>Julkispalveluja

lyödään lihoiksi

<TV>Paitsi työlain ja eläkkeiden kanssa Italian ay-liike kamppailee myös hallituksen laajoja privatisointiohjelmia vastaan.

<T>Tulilinjalla valtion puolella ovat mm. koululaitos, rautatiet, lentoyhtiö Alitalia ja teleliikenne, kunnissa taas laitosruokailu ja jätehuolto.

UIL-keskusjärjestön kuljetusliiton UILT:n pääsihteeri Sandro Degni ei näe ay-liikkeen hajaannusta yhtä synkkänä kuin CGIL:n ja CISL:n nokkamiehet.

Hänen mukaansa kaikkien kolmen ay-keskuksen kuljetusalat kykenevät hyvään yhteistyöhön sekä liitto- että työpaikkatasolla.

Ison viikatteen Degni näkee varsinkin talousvaikeuksissa painivan Alitalia-lentoyhtiön niskassa. Jo nyt yhtiön johdon esittämä privatisointiohjelma hävittäisi siiviltä 2 000 työpaikkaa. Jos taas spekulaatio ja Berlusconinkin julkisuuteen laulama hanke Alitalian, Air Francen ja Hollannin KLM:n fuusiosta toteutuu, työpaikat suorastaan romahtaisivat.

Italian rautatiet aiotaan jakaa liikenne- ja radanpitoyhtiöiksi ja myydä ne thatcherilaiseen malliin yksityiselle bisnekselle.

Degni ennakoi myös, että ulkomainen kilpailu Italian kiskoilla lisääntyy ja liitot joutuvat painiin sopimusongelmien kanssa.

Eero Kosonen
teksti ja kuvat
Rooma