Pääjohtaja lateli rikkaille muun muassa, ettei planeettamme ole tasapainossa, että liian harvat hallitsevat liian paljon, liian monilla on liian vähän toivoa ja että maailmassa on liikaa sekasortoa, sotia ja kärsimystä.

Jos tällaista tekstiä olisi vielä muutama vuosi sitten yritetty sovittaa Maailmanpankin kellokkaitten suuhun, kukaan ei olisi siihen uskonut, pidettiinhän pankkia ensikädessä kehitysmaiden kovakouraisen uusliberalistisena sopeuttajana.

Äänen muutos pankin kellossa ei tule yhtään liian aikaisin, niin väärällään maailma epäoikeudenmukaisuutta on.

Miksi kehittyneissä maissa asuva viidennes maapallon ihmisistä kuluttaa yli neljä viidennestä maailmassa tuotetuista tavaroista? Miksi tansanialaisen pitää työskennellä 500 tuntia saadakseen tubinsa hoidettua, kun sveitsiläinen voi sen tehdä vajaan puolentoista tunnin ansioilla? Tai miksi 70 prosenttia maailman maataloushyödykkeistä on keskittynyt vain kuuden firman käsiin?

Ehkä tämänkaltaisten kysymysten katkeamaton ja alati kasvava vyöry, samoin kuin kehitysmaiden tiukkaan vastarintaan kompastuneet Maailman kauppajärjestön Cancśnin-neuvottelut, ovat sittenkin sulattamassa rahavirtojen ohjailijoiden kylmäkiskoisuutta ja puhaltamassa maapallolle uuden oikeudenmukaisuuden ilmapiiriä.

Maailmanpankin linjaveto tulee hyvin mielenkiintoiseen aikaan.

Parhaillaan on nimittäin valmistumassa työjärjestö ILO:n sosiaalisempaa globalisaatiota etsivän maailmankomission raportti. Myös siinä uudelle oikeudenmukaisuudelle pannaan paljon painoa, kuten komission toinen puheenjohtaja, tasavallan presidentti Tarja Halonen Palkkatyöläiselle myöntämässään haastattelussa kertoo.

Presidentin ehkä tärkein komissiolta tuoma viesti on, ettei globalisaation nykyisellä tiellä voida jatkaa ja että yhteiskunnalliset edellytykset globaaliin oikeudenmukaisuuteen ovat ympäri maailmaa olemassa.

Vaikka rajat madaltuvat ja ihmisten sanotaan elävän yhteisessä kylässä, presidentti sanoo korostaneensa komissiossa yhä uudelleen, kuinka keskeisiä kansallisvaltiot yhä ovat ja kuinka ensisijainen niiden vastuu alueensa ihmisten perusoikeuksista, hyvinvoinnista ja turvallisuudesta — komission sanoin "säällisestä elämästä" — on.

Presidentin ajatuksissa on saada komission raportilla liikkeelle vakava pohdinta globalisaation vaikutuksista ihmisten elämään ja kasvattaa raportin esityksille parhaassa tapauksessa yhtä pitkät siivet kuin YK:n kestävän kehityksen paperi on saanut. Kun Maailmanpankin kaltainen vaikuttaja näyttää jo nyt liittyneen vakavien pohtijoiden vitjaan, alku tuntuu lupaavalta.