Keskeisesti Joenpalon ajattelua on
kantanut eteenpäin työnantajien TT:n ja PT:n päätös rakentaa uusi yhteinen järjestö
jo ensi vuonna ja lähteä sen kanssa neuvottelupöytään heti vuoden 2005 alussa.
Joenpalo ja työnantajat tulivat ulos lähes yhtä jalkaa. Tämä panee ajattelemaan,
mahtoiko TU:n puheenjohtajalla olla vihiä työnantajien piirustuspöydän luonnoksista ja
hän päätti tilaisuuden tullen ravistella omia joukkoja katselemaan välillä vähän
myös tulevaa.
Kaiku on vastannut Joenpalon esitykseen enimmäkseen kieltävästi ja pitänyt sitä
epärealistisena. Sen sijaan järjestöjen tiiviimpää yhteistyötä on kannatettu
laajasti, SAK:n ja STTK:n välillä erityisesti.
Ay-puolella järjestörakenteet tahtovat muokkautua pääasiassa evoluution kautta.
Revolutionaarisia aikoja lienee viimeksi nähty TVK:n konkurssin ja SAK:n hajaannuksen
aikoina.
Syväjäässä koko ay-kenttä ei tälläkään hetkellä ole. Varsinkin SAK:n
leirissä uusia liittokokonaisuuksia rustataan täyttä häkää, suurimpana niistä
järjestön julkispuolen yhteishanke.
Jäsenpäälliköt laskevat, että liittojen määrä on 25 vuoden aikana supistunut
yhden vuosivauhtia. Meno on varmaan työelämän kovaan muutokseen nähden liian hidasta
ja tökkii ilmeisen usein juuri keskusjärjestörajoihin. Oma liitto on toisekseen
ay-jäsenille tärkeä identiteettikysymys ja vain harvoin sitä ajatellaan kylmästi
välineenä.
Parin vuoden takaisessa edustajakokouksessaan SAK avasi palkansaajien yhteistyön
portit sepposen selälleen ilmoittamalla valmiutensa selvittää koko ay-liikkeen uutta
järjestöllistä ja edunvalvonnallista eheytystä. Jos tämä on liikaa, järjestölle
käyvät myös pienemmät askeleet.
Tärkeää on saada nyt yhteistyö myös toiminnoissa todella liikkeelle ja suorastaan
akuuttia arvioida ainakin yksityisen puolen palkollisjoukolla, onko työnantajien uudella
järjestöllä suuriakin vaikutuksia jo seuraavan kierroksen neuvotteluasetelmiin.