Keskeisesti Joenpalon ajattelua on kantanut eteenpäin työnantajien TT:n ja PT:n päätös rakentaa uusi yhteinen järjestö jo ensi vuonna ja lähteä sen kanssa neuvottelupöytään heti vuoden 2005 alussa.

Joenpalo ja työnantajat tulivat ulos lähes yhtä jalkaa. Tämä panee ajattelemaan, mahtoiko TU:n puheenjohtajalla olla vihiä työnantajien piirustuspöydän luonnoksista ja hän päätti tilaisuuden tullen ravistella omia joukkoja katselemaan välillä vähän myös tulevaa.

Kaiku on vastannut Joenpalon esitykseen enimmäkseen kieltävästi ja pitänyt sitä epärealistisena. Sen sijaan järjestöjen tiiviimpää yhteistyötä on kannatettu laajasti, SAK:n ja STTK:n välillä erityisesti.

Ay-puolella järjestörakenteet tahtovat muokkautua pääasiassa evoluution kautta. Revolutionaarisia aikoja lienee viimeksi nähty TVK:n konkurssin ja SAK:n hajaannuksen aikoina.

Syväjäässä koko ay-kenttä ei tälläkään hetkellä ole. Varsinkin SAK:n leirissä uusia liittokokonaisuuksia rustataan täyttä häkää, suurimpana niistä järjestön julkispuolen yhteishanke.

Jäsenpäälliköt laskevat, että liittojen määrä on 25 vuoden aikana supistunut yhden vuosivauhtia. Meno on varmaan työelämän kovaan muutokseen nähden liian hidasta ja tökkii ilmeisen usein juuri keskusjärjestörajoihin. Oma liitto on toisekseen ay-jäsenille tärkeä identiteettikysymys ja vain harvoin sitä ajatellaan kylmästi välineenä.

Parin vuoden takaisessa edustajakokouksessaan SAK avasi palkansaajien yhteistyön portit sepposen selälleen ilmoittamalla valmiutensa selvittää koko ay-liikkeen uutta järjestöllistä ja edunvalvonnallista eheytystä. Jos tämä on liikaa, järjestölle käyvät myös pienemmät askeleet.