Työttömiä on maassa edelleen laskentatavasta riippuen
200 000—250 000. Heistä peräti 190 000 kuuluu tutkijoiden mukaan vaikeasti hoidettavaan työttömyyden kovaan ytimeen. Työllisyyden kasvu on pysähtynyt. Irtisanomiset alkoivat teollisuudessa tupo-musteen vielä kuivuessa, ja alan etujärjestö ennakoi tehdastyöpaikkojen supistuvan ensi syksyyn mennessä yli 10 000:lla. Kun myös kaupassa ja palveluissa puhutaan jo hiljenevistä ajoista, voi myönteisen työllisyyskehityksen ounastella katkeavan ennen pitkää julkisaloillakin.

Työllisyysnäkymät vetävät vakavaksi ja vaativat vakavaa käsittelyä myös kiihtyvässä vaalidebatissa.

Niinpä väittely ja tilastokikkailu esimerkiksi sillä, onko Lipposen hallitus puolittanut työttömyyden vai ei, on turhanaikaista, koska työttömiä on edelleen hirveästi liikaa. Yhtään uutta työpaikkaa ei synny 1990-luvun alun tapahtumien kaivelullakaan, vaikka sillä poliittista mynttiä yhä lyömään kykeneekin.

Tuloverojen ja työnantajien palkoista maksamien sivukulujen huojennuksen työllisyyttä lisäävään vaikutukseen on myös suhtauduttava varauksin. Jo yksin se, että alennuksia kannattavat äänekkäimmin suurituloisimpien edushenkilöt, panee epäilemään.

Toki tuloveroalella työllisyys kohenee, mutta ei ollenkaan ratkaisevasti. Kun nykyhallitus niisti tätä veroa miljarditolkulla 1997—2001, se tuotti tutkijoiden mukaan vain 3 000 työpaikkaa vuotta kohti. Ongelmatonta ei ole leikata työnantajien sotu-maksujakaan, koska mikään ei esimerkiksi takaa, että säästyvät rahat muuttuvat työpaikoiksi.

Ennemminkin kuin hokea tyhjiä sloganeita, vaalipuhujien kannattaisi perehtyä työllisyydestä viime päivinä ilmestyneisiin tutkimuksiin ja selvityksiin. Sellaisia ovat mm. Sailaksen työllisyysryhmän väliraportti, työministeriön Työvoima 2020-raportti ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen tuore kirja Kriisistä nousuun.

Paitsi, että niissä nähdään hyvä kasvu ja vakaus keskeiseksi työllisyyden säilyttäjäksi, ne kiinnittävät laajasti huomiota työttömyyden kovaan ytimeen. Kun se tekee koko työttömyydestä yli kolme neljännestä, ei työllisyyspolitiikan ykkösasiasta pitäisi epäselvyyttä olla.