Varsinkin kriisitilanteessa ihmisellä on voimakas taipumus torjua oman maailmankuvansa kanssa ristiriitaista tietoa harkinnan ulkopuolelle. Uhattuna haemme turvaa ryhmäkuntaisuudesta, joka ei salli eri näkökohtien esille tuomista ja avointa keskustelua. On helpompaa ottaa silmilleen oman virhearvion ajatuksenkin pois sulkevat silmälaput kuin vielä kerran miettiä, mitä oikeastaan tapahtui ja mitä pitäisi tehdä.

Poliitikot ovat vain ihmisiä. Jo se, että terrori-iskuja verrattiin USA:ssa Pearl Harboriin 1941 ennusti huonoa. Vertauskuvaa käytettäessä oli jo tutkimatta päätetty pitää iskua hyökkäyksenä ja verikostoa vaativana kansallisena nöyryytyksenä. Suuret ja poikkeukselliset tapahtumat luovat salakavalasti myös odotuksia siitä, mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Onko perusoletuksena nyt, että tulevaisuudessa meitä uhkaa suurin piirtein samalla tavalla toteutettu terrori-isku. Varaudummeko sen varalle? Ihmisen on hyvin vaikea oppia menneestä ja samalla päästä siitä mielikuvituksessaan eroon.

Ei ole yllättävää, että USA:n poliittisen johdon visiot kaventuivat nopeasti. Se on luonnollista traumaattisessa tilanteessa. USA:ssa poliittinen johtajuus on silti käynyt huolestuttavan yksioikoiseksi. Kansa haluaa vahvaa johtajaa ja vahvuudeksi ymmärretään vain kyky nopeaan voimankäyttöön. Johtajat, jotka kerta toisensa jälkeen pitävät maailmaansa koossa voimalla, eivät ole todellisia johtajia. Johtajat, jotka toistuvasti käyttävät tilaisuutta yhdistää kansansa ulkoisen viholliskuvan avulla, eivät omaa todellista henkistä ja moraalista potentiaalia.

Hätkähdyttävintä on silti ollut Euroopan eri johtajien kyvyttömyys ainakaan julkisuudessa auttaa USA:ta pysymään irti kiihkoilusta. Euroopan Nato-johtajien ei ollut mikään pakko suostua viidennen artiklan soveltamiseen heti alkajaisiksi. Syntyneessä asetelmassa on luultavasti jatkossakin nimenomaan Euroopan johtajien asia huolehtia siitä, että asiallisia vastaväitteitä maailmanpolitiikassa ja julkisuudessa esitetään.

Pitääkö EU-maiden kansalaisten katsoa TV:stä vain George W:n tunteisiin vetoavia vuodatuksia? EU-kansalaistenkin mieliä kalvaa ahdistus. Mekin haluaisimme kuulla, mitä johtajamme ajattelevat. Sen sijaan saamme odottaa yli viikon virallista kannanottoa ja katsoa silloinkin TV-kuvista kokouspaikalla haahuilevia ministereitä ja kanistereita. Onko Euroopan johtajista yhdessä tai maakohtaisesti luomaan toisenlaista johtajuuskulttuuria? Diplomaattisten kontaktien lisääminen maltillisten arabi- ja islamilaisten maiden kanssa lupaa hyvää, mutta toisaalta EU jäi pelottavan paljon Nato-maidensa armoille.