Viime viikolla pidetyssä kokouksessa järjestölle
valittiin uusi johto. Pääsihteeriksi valittiin ensimmäistä kertaa nainen, ranskalainen
Bernadette Ségol. SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly jatkaa
EAY:n hallituksessa. SAK, STTK ja Akava ovat vuonna 1973 perustetun EAY:n
jäsenjärjestöjä.
Kriisimaiden kuristamisen loputtava
Eurooppalainen ammattiyhdistysliike suhtautuu hyvin kriittisesti EU-komission
harjoittamaan talouspolitiikkaan, jota leimaa ankarat leikkaukset kriisimaissa Kreikassa,
Portugalissa ja Irlannissa ja pyrkimykset puuttua euromaiden palkka- ja
eläkepolitiikkaan. Säästökuurit ovat lisänneet työttömyyttä ja köyhyyttä.
Monissa kokouksen puheenvuoroissa kannettiin huolta siitä, että palkansaajat ovat
joutumassa kriisin maksumiehiksi.
Kokouksessa päätettiin julkilausumasta, jossa tuomittiin kriisimaiden kuristaminen
leikkauksilla ja suunnitelmat puuttua jäsenmaiden palkkapolitiikkaan, asiaan joka kuuluu
työmarkkinaosapuolille, kokouksessa tähdennettiin. Vaihtoehtona leikkauksille EAY
esittää kriisimaihin tehtäviä investointeja ja kehitysohjelmia, jotka parantaisivat
työllisyyttä ja siten lisäisivät verotuloja.
Kolmikanta vietävä EU-tasolle
Puheenjohtaja Lauri Lylyn mukaan EU:n kehitys on viime vuosina mennyt palkansaajien
kannalta selkeästi huonompaan suuntaan, kun pätkätyöt ja yleinen työmarkkinoiden
epävarmuus on lisääntynyt. Tämä kehitys haastaa koko eurooppalaisen
ammattiyhdistysliikkeen.
Tehokas vaikuttaminen EU-tasolla on EAY:n suurin tulevaisuuden haaste.
Kolmikantaista vuoropuhelua on lisättävä nykyisestä. Nyt kehitys etenee liikaa
markkinoiden ehdoilla.
Lyly pitää kokouksessa hyväksyttyä tavoiteohjelmaa pääosin hyvänä.
Asetettujen tavoitteiden takana on helppo seistä.
Sosiaalinen Eurooppa ajautumassa sivuraiteelle
Työttömyys oli viime vuonna EU-maissa keskimäärin 10 prosenttia ja euromaissa
tätäkin korkeampi. Tilanne onkin täysin toisenlainen kuin neljä vuotta sitten, jolloin
eurooppalainen ay-liike oli edellisen kerran koolla. Tuolloin ilmapiiri oli toiveikas.
Monen kokousedustajan viesti oli, että EAY:n on ponnisteltava entistä lujemmin, jotta
oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja turvallisia työsuhteita korostava Euroopan sosiaalinen
malli ei ajaudu täysin sivuraiteelle EU:ssa, jossa päätöksentekoa leimaa tätä nykyä
voimakas markkinaliberalismi.
Tätä viestiä uusi pääsihteeri Bernadette Ségol lupasi viedä eteenpäin. Hänen
mukaansa EAY:n on paitsi tuettava kasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä,
vastustettava komission pyrkimyksiä puuttua jäsenmaissa harjoitettavaan
palkkapolitiikkaan ja työmarkkinoiden neuvottelujärjestelmään.
Minimitoimeentulo turvattava
Kokouksessa hyväksytyssä järjestön strategiassa korostetaan sosiaalista
oikeudenmukaisuutta, mikä tarkoittaa muun muassa turvallisia ja kokoaikaisia
työpaikkoja. EAY vaatii myös minimipalkan toteuttamista. Sen taso ja sopimistapa tosin
päätettäisiin kansallisesti joko työehtosopimuksissa tai lainsäädännössä.
Lailla säädettävällä minimipalkalla on kannatusta erityisesti Itä-Euroopan
maissa, joissa ei ole toimivaa työehtosopimusjärjestelmää.
Strategiaan on kirjattu myös vaatimus vakinaisten ja kokoaikaisten työsuhteiden
asettamisesta normiksi. Määrä-aikaisten työsuhteiden käyttö tulisi rajata vain hyvin
perusteltuihin erityistilanteisiin. EAY haluaa myös seurata, miten vuokratyötä koskeva
direktiivi pannaan täytäntöön jäsenmaissa.
Rasismille sanottava ei
Maahanmuuttopolitiikkaan ja työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen liittyvät kysymykset
nousivat kokouksessa vahvasti esille. Erillisessä paneelissa pohdittiin, miten
Pohjois-Afrikan arabimaiden kuohunta vaikuttaa EU-maihin. Muun muassa Libyan kriisin
aiheuttama pakolaisvirta kuormittaa erityisesti Italiaa ja Ranskaa.
Bernadette Ségol kertoi seuranneensa huolestuneena äärioikeistolaisten
puolueiden kannatuksen kasvua ja rasismin ja muukalaisvastaisuuden lisääntymistä
ympäri Eurooppaa. Hänen mukaansa tästä kehityksestä ay-liikkeen on sanouduttava
selvin sanoin irti.
Järjestön strategiassa korostetaan, että eurooppalainen ammattiyhdistysliike
kannattaa vapaata liikkuvuutta. Vastapainoksi on huolehdittava työntekijöiden
yhdenvertaisesta kohtelusta ja maahanmuuttajien kotouttamisesta. EAY vaatii myös
lähetettyjä työntekijöitä koskevan direktiivin tarkistamista.
Johto vaihtui lähes kokonaan
Uusi pääsihteeri Bernadette Ségol on toiminut aiemmin palvelualojen UNI Euroopan
aluesihteerinä. Ay-tehtävissä kuusikymppinen Ségol on ollut vuodesta 1974 lähtien.
Apulaispääsihteerinä jatkaa puolalainen Josef Niemiec, uutena
tehtävään valittiin belgialainen Patric Itschert. Sihteeristösä
Pohjoismaita edusta ruotsalainen Veronica Nilsson. EAY:n puheenjohtajaksi
valittiin espanjalainen Ingnacio Fernandéz.
EAY:n hallitukseen valittiin mm. Lauri Lyly. EAY:n hallituksen työvaliokunnassa
pohjoismailla on kaksi edustajaa: Norjan LO:n puheenjohtaja Roa Flåthen ja
Tanskan toimihenkilöjärjestö FTF:n puheenjohtaja Bente Sorgenfrey.
Pirjo Pajunen
ETUCin kokoussivut
Kokouksesta SAK:n nettisivuilla
Ay-kesä Brysselissä, blogi