Seitsemän tai kahdeksan tuntia vuorokaudessa olisi hyvä tuhista
sikeitä. Lapsi tarvitsee unta enemmänkin, vanhemmiten tulee toimeen vähemmällä.
Asiaa tuntevat kuitenkin laskeskelevat, että jopa viidennes suomalaisista kärsii
jatkuvasta unen puutteesta, ja pelätä sopii, että tilanne kehnonee edelleen sitä mukaa
kuin työ ja touhu valtaavat illat ja yötkin.
Kaksikymmentä neljä tuntia vuorokaudessa tarvitaan poliisia ja palokuntaa,
sairaanhoitajaa ja prosessinvalvojaa, junat ja autot kulkevat, tavara siirtyy.
Niin kiireiseksi on meno mennyt ja aika käynyt niin vähiin, että tarvitseville on jo
tarjolla lääkkeitä, joita nautiskeltuaan ihminen selviytyy kahden tunnin yöunilla ja
herää yhtä virkkuna kuin olisi nukkunut täydet kahdeksan tuntia.
Kuusi tuntia vapautuu siis muuhun tarpeelliseen. Hurjalta kuulostaa.
Mitähän niillä kuudella tunnilla keksisi tehdä?
Jatkaisiko työpäivää? Ei oikein houkuttele, nytkin tuppaa raukaisemaan jo
ruokatunnilla.
Lisäisikö liikuntaa? Hyvä ajatus, mutta tuskin tulisi ihan kuutta tuntia
patikoiduksi, oli keli kuinka suotuisa tahansa.
Alkaisiko harrastaa nikkarointia, kääpiöpuiden kasvatusta, ukulelen soittoa tai
urdun kielen opintoja? Vai ottaisiko sittenkin pikku nokoset?
Jo varttitunnin päivätorkkujen sanotaan virkistävän aivojen toimintaa. Toisaalta on
mittailtu, että pitkään nukkunut on havahduttuaan jonkin aikaa melkoisessa tokkurassa:
lähimuisti, matemaattiset taidot ja hoksottimien toiminta on vain 65 prosenttia
parhaimmastaan. Suoritus on jopa kehnompi kuin vuorokauden valvomisen jälkeen.
Ainakaan yöllä ei noita lääkinnän lahjoittamia ylimääräisiä tuntejaan
kannattaisi häärätä. Elimistö ei ota tottuakseen valvomiseen vaan kehittää
monenlaista vaivaa. Verisuoniin kertyy tukkoa, sokeritaudin uhka kasvaa. Hapenottokyky
heikkenee, lihaksista poistuu pontta, tasapainoaisti kärsii, vahinkoja sattuu.
Nyt sitten on selvitetty sekin, miksi koululuokat ovat aamun ensimmäisillä tunneilla
täynnä tokkurassa torkkuvaa nuorta väkeä.
Syy ei välttämättä olekaan internetin tai pikku pippaloiden. Koululaisen
vuorokausirytmi vain on toisenmoinen kuin ikääntymään ehtineen. Aamulla väsyttää
ankarasti ahkerimpaakin.
Ihan vakavasti onkin pohdiskeltu, voisiko koulupäivä alkaa jopa pari tuntia nykyistä
myöhemmin, vaikkapa tuossa kymmenen korvilla, niin että nuoriso ehtisi havahtua
terävästi hereille ja tiedonkäsittelyn teho kohenisi tuosta tutkijoiden mittaamasta 65
prosentista, ja niin Pisa-lukemat kohenisivat entisestään.