Vähiten toimintaympäristö ei ole muutoksessa viestinnässä. Puhutaanpa sitten vaikka painetun viestinnän tai sähköisen viestinnän tulevaisuudesta tai näiden kahden viestintämuodon välisestä suhteesta. Ja monesta muusta asiasta, vaikkapa yleisen tiedotusilmaston pinnallistumisesta ja kaupallistumisesta.

Ammattiyhdistysliikkeenkään ei pidä jäädä maahan makaamaan, vaan myös sen viestinnän pitää olla mukana kehityksessä – ja mielellään vielä kärkijoukossa. Ovathan palkansaajajärjestöt moneen kertaan todenneet haluavansa olla edistyksellisiä toimijoita.

Yksi suurimmista viestinnän kysymyksistä tulee lähiaikoina olemaan juuri painetun ja sähköisen viestinnän keskinäinen suhde. Tällä hetkellä SAK keskusjärjestönä painaa kolmea lehteä ja liitot vähintään yhtä ellei kahta per liitto. Toisaalta niin SAK kuin sen liitot kehittävät jatkuvasti sähköistä viestintää – unohtamatta sosiaalista mediaa, joka on sähköisen viestinnän uusimpia välineitä.

Tällöin kysymys kuuluu: mihin resurssit riittävät? Onko tehtävä valintoja eri välineiden välillä? Tietenkin pitää ensin katsoa, mikä viestinnän ja tiedottamisen tarve kaikkiaan on sekä millä välineillä eri kohderyhmät parhaiten saavutetaan asetettuihin edunvalvontatavoitteisiin nähden. Mutta joka tapauksessa taloudelliset realiteetit tulevat aina jossain vaiheessa vastaan.

* * *

Tämä on viimeinen kolumnini, jonka kirjoitan tälle palstalle SAK:n viestintäpäällikkönä ja Palkkatyöläisen päätoimittajana. Lokakuun alusta lähtien työskentelen SAK:n yleisjohdossa yhteyspäällikkönä. Tässä tehtävässä vastuullani on järjestön yhteiskuntavaikuttamista, puheenjohtajan viestintää sekä sisältöasioiden valmistelua ja koordinointia.

Tämän palstan kirjoittamista jatkan vuoden loppuun.