Globaalille kilpailulle avoin vientisektori jäi peränpitäjäksi, kun yksityinen ja julkinen palveluala sekä rakennus- ja kuljetusala korjasivat suurimman palkkapotin.

– Kuljetus- ja rakennusalan palkankorotukset ovat noin kuusi prosenttia vuodessa. Julkisella sektorillakin noustaan yli viiden prosentin, Inkeroinen laskee.

EK:n jäsenyrityksissä keskimääräinen korotusprosentti vuodessa on 4,3.

Eeva-Liisa Inkeroisen mielestä voidaan hyvällä syyllä puhua palkkakilpailusta, jota ay-johtajat eivät pyrkineet hillitsemään, vaan pikemminkin päinvastoin. Hän ei suostu allekirjoittamaan väitettä, että palkkakilpailu on väistämätön osa liittokierrosta.

– Nyt ei kyetty neuvottelemaan lähtökohtana oman toimialan tilanne, vaan katsottiin muiden ratkaisuja. Korkeat nimellispalkkojen korotukset kiihdyttävät inflaatiota. Ostovoima- ja työllisyysvaikutuksiltaan sopimuskierros ei ollut palkansaajien edun mukainen, Inkeroinen sanoo.

Hänen mielestään nyt olisi aika käydä perinpohjainen keskustelu siitä, mitä tavoitteita työmarkkinaratkaisuille tulevaisuudessa asetetaan ja ovatko osapuolten tavoitteet yhteneväiset. Keskusjärjestöjen solmimiin tulopoliittisiin kokonaisratkaisuin, tupoihin, Etelärannassa ei haluta palata.

– EK:n tavoitteena ovat sopimusratkaisut, joissa huomioidaan alakohtaiset erot. Tavoitteenamme on turvata yritysten kilpailukyky, lisätä työn tuottavuutta ja palkansaajien ostovoimaa sekä edistää työllisyyttä.

Työehtosopimukset raamina

Neuvottelukierroksen myönteisiksi tuloksiksi Eeva-Liisa Inkeroinen listaa pitkähköt sopimuskaudet, pääosin prosentuaaliset palkankorotukset ja lakkojen vähäisen määrän. Erityisen tyytyväinen Inkeroinen on siitä, että paikallinen sopiminen eteni monilla aloilla.

Hänen mukaansa paikallisen sopimisen puolesta puhuu eniten se, että kiristyvässä kilpailussa ala- ja yrityskohtaiset tarpeet on huomioitava entistä paremmin, jotta yritykset menestyisivät.

Inkeroinen korostaa, että paikallinen sopiminen on työnantajille ja työntekijöille mahdollisuus, ei mikään pakko.

– Työehtosopimusjärjestelmä säilyy. Paikallinen sopiminen on osa tätä järjestelmää.

Inkeroinen myöntää, että paikallisen sopimisen edellyttämää osaamista ei ole vielä riittävästi. Koulutusta tarvitsevat niin työntekijöiden edustajat kuin työnantajat. Hänestä on myös ymmärrettävää, että uuteen asiaan liittyy pelkoja ja ennakkoluuloja.

Palkalla kannustetaan

Palkkauksesta halutaan EK:ssa tehdä työntekijöiden kannustamisen ja johtamisen väline. Tässä asiassa pää saatiin talven neuvottelukierroksella auki muun muassa teknologiateollisuudessa ja rahoitusalalla, jossa käyttöön otetaan henkilökohtaiset palkkakeskustelut.

– Palkkauksen on edistettävä työntekijöiden osaamista ja työn tuottavuutta. Tähän päivään ei sovi, että palkka vain katsotaan taulukosta. Haluamme irrottaa sopimuskorotuksesta yrityskohtaisen palkkapotin, jonka käytöstä sovitaan työpaikalla. Potin avulla voidaan paitsi kannustaa työntekijöitä myös korjata palkkauksen epäkohtia, Inkeroinen sanoo.

Työntekijäpuolta epäilyttää, että palkat määräytyisivät yhä enemmän ns. pärstäkertoimen perusteella.

– Kannustavassa palkkauksessa esimiehen tekemä työntekijän työsuorituksen arviointi on keskeistä. Palkkauksen kannustavuus ei kuitenkaan toteudu, jos työntekijät eivät koe järjestelmää oikeudenmukaiseksi. On tärkeää, että henkilöstö tuntee palkitsemisen kriteerit, Inkeroinen tähdentää.

Ay-liike on sitonut paikallisen sopimisen lisäämisen luottamushenkilöiden aseman parantamiseen. Eeva-Liisa Inkeroinen suhtautuu henkilöstön edustajien oikeuksien lisäämiseen varauksellisesti.

– Luottamusmiesten asema ja toimintaedellytykset on hyvä ottaa esille paikallisen sopimisen kehittämisen yhteydessä. Työehtosopimuksista neuvoteltaessa ay-liikkeellä on selkeä rooli mutta työpaikoilla esimiehet vastaavat yksittäisen työntekijän työsuorituksen arvioinnista.

EK:n näkemyksen mukaan työrauhasta sovittaisiin jatkossakin työehtosopimusten yhteydessä liittotasolla, vaikka paikallisuus sopimisessa lisääntyisi.

Lakkolait uudistettava

EK ei ole heittämässä kolmikanta- ja kaksikantasopimista romukoppaan, vaikka se tupoista luopuukin. Työlainsäädännön ja työelämän kehittämisen asioissa tarvitaan toimivaa yhteistyötä, Eeva-Liisa Inkeroinen sanoo.

Työnantajien esityslistalla on jo pitkään ollut työrauhajärjestelmän uudistaminen.

– Työrauhaa säätelevä lainsäädäntö on peräisin 1940- ja 1960-luvuilta. Lait on laadittu toisenlaiseen taloudelliseen toimintaympäristöön. Me elämme verkottuneessa taloudessa, jossa yritykset muodostavat ketjuja ja tietoverkot ovat merkittävässä roolissa. Myös reaaliaikaisen logistiikan merkitys on korostunut. Tämä kaikki on lisännyt yritysten haavoittuvuutta.

Inkeroinen myöntää, että lakkoja koskevan lainsäädännön uudistaminen on hankala kysymys, mutta siitä huolimatta tehtävään pitäisi hänen mielestään rohkeasti tarttua.