Kolumni
Eija
Harjula
Teorian ja käytännön
ristiriita
otenkin sitä seuraa julkista keskustelua ja
tämänkin liikkeen ihmisten mietteitä hieman ristiriitaisin tuntein. Toisaalta kovasti
peräänkuulutetaan nuoria toimijoita, tarjotaan heille jakkaraa taistelukenttien
aitiopaikoilta, luvataan valtaa ja vastuuta. Samanaikaisesti kuitenkin voivotellaan,
kuinka nuoret eivät ymmärrä parastaan, tekevät töitä millä työehdoilla tahansa,
eivät ymmärrä parastaan ja järjestäydy yhtä aktiivisesti kuin aikaisemmat
sukupolvet. Miksi minusta tuntuu, että näiden välillä vallitsee jonkin asteinen
ristiriita?
Kummatkin vuodatukset pitävät kaikenlisäksi paikkansa. Ay-liikkeen aktiiveista iso
osa siirtyy ansaituille eläkepäiville lähivuosien aikana ja heidän työnsä jatkajia
tarvitaan. Tätä tosiasiaa on viime kuukausien aikana toisteltu suureen ääneen
asiaankuuluvalla hartaudella. Miksi sitten nuoret eivät riemusta kiljuen kirmaa ottamaan
vastaan tehtäviä, joita heille lähes kultatarjottimella tarjotaan?
Tapasin toukokuun alussa viikon aikana satoja ammattiin opiskelevia nuoria. Jutustelu
heidän kanssaan oli sekä valaisevaa että opettavaista. Nämä opintojensa
loppumetreillä olevat huomisen ammattilaiset olivat onnellisen tietämättömiä lähes
kaikista niistä oikeuksista, joita heillä työelämässä on. Puhumattakaan siitä,
että he olisivat osanneet yhdistää ay-liikkeen ja hyvinvointijärjestelmämme etuudet
toisiinsa. Onneksi puhuminen ja kertominen auttaa. Tiedän, että tällä hetkellä
maassamme on taas muutama uusi nuori, joka tietää, ettei kesälomat ole perustuslakiin
kirjattuja oikeuksia tai että ilta- ja viikonloppulisät sekä vuosilomakorvaus kuuluvat
myös kesäduunarin oikeuksiin. Tiedän myös, että muutama 17-kesänen nuori pääsee
harjoittelemaan asiointia viranomaisten kanssa perätessään takautuvasti menneen suven
saamisiaan.
Mitä tekemistä tällä sitten on nuorten ay-aktiivien puutumisen kanssa?
Jos nuorten keskimääräinen tietotaso työelämän perussäännöistä on
alakoululaisen luokkaa, miten voisi olettaa, että he osaisivat jalkautua ay-liikkeen
rientoihin mukaan? Jos koulujen opetussuunnitelmista on riisuttu työelämää
käsittelevät osiot minimiin, miten saadaan nuoret tietoiseksi siitä, että ay-liike,
ammattiliitot ovat niitä, jotka neuvottelee, puolustaa, vaatii ja tarvittaessa vastustaa?
Ja kaikki tämä tehdään työntekijöiden oloja ja turvallisuutta parantaakseen.
Otetaanpa askel eteenpäin. Kun nuori valmistuttuaan siirtyy työelämään, ei häntä
läheskään aina ole vastassa työpaikan luottamusmies. Luvut ovat kylmiä ja julmia ja
kertovat kiistatta, kuinka luottamusmiesverkostomme on auttamattomasti rapistunut.
Lisäksi moni luottamusmies on todennut, ettei hänellä ole välineitä ja taitoja
kohdata nuorta työntekijää; kieli ja kulttuuri ovat niin kaukana toisistaan.
Lisäksi meidän on syytä ravistella itseämme myös äiteinä ja isinä. Milloin
teidän perheessänne viimeksi keskusteltiin työelämän perusasioista ja
ammattiliittojen merkityksestä?
Lohduttava on tieto, että nuorilla on selkäytimessä erittäin vahva tunne oikeasta
ja väärästä. Lisäksi olen käytännössä ilokseni havainnut, että nuoret ovat
valmiita ottamaan vastuuta ja tarttumaan toiminnan sarveen, jos he vain tuntevat asian
läheiseksi. Kerran kun on saanut mojovan potkun pomolta päähän ja välittömän
ensiavun luottamusmieheltä tai muulta ay-toimijalta, loksahtaa palat herkästi
kohdalleen. Mutta eikö asioita voisi käydä läpi jo etukäteen, jotta vältyttäisiin
turhilta iskuilta.
Alkava suvi voisi olla ensimmäinen näytön paikka. Otetaan jokainen huoleksemme,
että työpaikallemme tuleva kesäduunari tai vastavalmistunut työntekijä otetaan
hellään syleilyyn ja perehdytetään hänet omien oikeuksiensa saloihin.
Kirjoittaja on
SAK:n nuorisosihteeri
Palkkatyöläinen
5.6.2001 nro 5/01 |