Ajankohtaista
Kuntasopimus ei
siedä sooloilijoita
 Mammuttimainen kunnallinen sopimusjärjestelmä
yskii, kun muutama ammattiryhmä lipesi tupolinjoilta. Akavassa kaivataankin
pääsopimusjärjestelmään hallittua hajautusta, jota Kunnallinen työmarkkinalaitos ja
pöydän suurin palkansaajien neuvottelija Kunta-alan unioni karsastavat.
Kunta-alalla niin kanslistit kuin
osastopäälliköt, siivoojat ja sosiaalityöntekijät, keittäjät ja kirjastonhoitajat
kuuluvat kaikki saman sopimuksen, Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen eli
KV-tessin piiriin. Se koskee kymmeniä ammattiryhmiä ja kaikkiaan 290 000 kuntien
palkollista. Kaikkiaan kunnat työllistävät 418 000 henkilöä.
Oma sopimus on vain opettajilla (62
000), teknisillä (29 000), lääkäreillä (13 000) ja tuntipalkkaisilla (24 000).
KV-tessiin kuuluvista 180 000 henkilön
peruspalkka mahtuu haitariin
6 000—9 000 markkaa. Palkkahaitari leviää aina 30 000 markkaan, mutta haitarin
yläpäässä on väkeä niukasti. Juuri KV-tessin käytännössä ahtaat raamit
aiheuttivat sen, että Akava-JS ei allekirjoittanut loppusyksyllä tupon mukaista
sopimusta, vaan lähti yrittämään irtiottoa lastentarhanopettajille,
kirjastonhoitajille ja monille muille akavalaisille matalapalkkaisille. Erityisryhmien
usko parempiin palkankorotuksiin kariutuivat.
Hallittuun hajautukseen
Akavassa on purnattu sitä, että
KV-tessissä ei voi korjata alakohtaista jälkeenjääneisyyttä, ja palkkahaitari on
supistunut aivan liian kapeaksi. Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n
neuvottelupäällikkö Pekka Hemmilä esittääkin, että kunta-alan
sopimusjärjestelmää pitäisi hajauttaa hallitusti pääsopimusjärjestelmää
muuttamalla.
– Nykyinen systeemi on aivan liian
raskas ja uudistukset etenevät hitaimman mukaan. Palkkahaitari kapenee koko ajan.
Järjestelmää on pakko lähteä hajauttamaan toiminnallisiin kokonaisuuksiin, Hemmilä
ehdottaa ja ottaa "toiminnallisten kokonaisuuksien" esimerkiksi terveyden- ja
sosiaalitoimen, toimistoalan ja asiantuntija- ja johtotehtävissä olevat. Muitakin
kokonaisuuksia löytyisi, kunhan asiassa lähdettäisiin liikkeelle.
Omaa sopimusta ovat havitelleet jo
pitkään sairaanhoitajien ja perushoitajien neuvottelujärjestö TNJ, mutta se ei
hyväksyisi sopimukseensa muita kuin koulutetut hoitajat. Lastentarhanopettajat puolestaan
hinkuvat päästä opettajien sopimuksen piiriin ja irti möhkälemäisestä KV-tessistä.
Takavuosina palomiehet yrittivät 11 kuukauden lakolla omaa sopimusta, mutta se ei
onnistunut.
Hemmilän mukaan nykyisellä
järjestelmällä ei päästä Akavan toivomaan palkkasuhteiden muuttamiseen.
– Järjestelmä edellyttää,
että kaikki pääsopijajärjestöt hyväksyvät muutoksen. Sellaista tilannetta ei tule,
että kaikki hyväksyisivät jonkin ammattiryhmän palkkojen korjaamisen.
Hemmilä myöntää, että myös
akavalaiset pienipalkkaiset ryhmät ovat hyötyneet toteutetusta markkapainotteista
sopimuslinjasta, mutta jääneet kauaksi jälkeen vastaavalla koulutuksella
yksityissektorilla työskenteleviin. Palkkaero kuntien pienempipalkkaisiin on käynyt
ahdistavan pieneksi.
Ei toimi käytännössä
Hemmilä on istunut
pääsopimuspöydän molemmilla puolilla aiemmin Kunnallisen työmarkkinalaitoksen,
nyttemmin OAJ:n neuvottelijana.
– Sopimusjärjestelmä toimii
paperilla, mutta ei käytännössä. Asioiden eteenpäin vieminen on äärettömän
raskasta, Hemmilä sanoo ja kertoo esimerkkinä takavuosina käydyt neuvottelut
tasa-arvoerästä. Työnantajan edustajana Hemmilä antoi potin palkansaajajärjestöjen
jaettavaksi, mutta seitsemän viikkoa käytyjen neuvottelujen tuloksena päädyttiin
antamaan tasa-arvoeränä 13 markkaa kuukaudessa kaikille.
– Olin myös työnantajapuolella
sitä mieltä, että järjestelmä pitää hajauttaa. Kuntatyönantaja joutuukin
pikapuolin miettimään, miten se aikoo saada työväkeä 130 000 tällä vuosikymmenellä
eläkkeelle lähtevän tilalle ja lisäksi uutta ammattitaitoista väkeä, Hemmilä
heittää.
Joustot käyttöön myös
nousukaudella
KTV:n puheenjohtaja Jouni Riskilä
ei kannata sopimusjärjestelmän pilkkomista, joka nykyisellään antaa mahdollisuuden
hallita kokonaisuutta. Riskilällä ovat muistissa ajat, jolloin kunnat sopivat erikseen
työntekijäjärjestöjen kanssa palkoista. Keskitettyyn sopimusmalliin siirryttiin
1970-luvulla, ja 1993 pääsopimus uusittiin.
Kunta-alan unioni, johon KTV:n lisäksi
kuuluu Kunnallisvirkamiesliitto, on sopimuspöydän suurin järjestö. Se edustaa 56 pros.
kuntien työntekijöistä. Unionilla on suuri painoarvo KV-tessistä neuvoteltaessa, mutta
ei se Riskilän mukaan ole mikään yksinvaltias.
– KTV:läisessä kentässä on
mittava määrä ammattiryhmiä, joiden palkkataso yksityissektorilla on paljon parempi.
– Suuruudessa on etunsa, mutta on
siinä haittapuolensakin. Me emme voi lähteä purkamaan ammattikuntapaineita samalla
tavoin kuin vaikkapa TNJ, joka edustaa suppeaa hoitajien ryhmää. Unionissa joudumme
käymään sisäisesti saman keskustelun, mitä akavalaiset ja STTK:laiset käyvät
keskenään. KTV:ssä on vielä niin paljon solidaarisuutta, että haluamme pysyä
yhdessä ja siten hoitaa asioita parhaalla mahdollisella tavalla, Riskilä sanoo.
Hänkin moittii
pääsopimusjärjestelmää hitaaksi reagoimaan muutoksiin. Oman ongelmansa aiheuttaa se,
että saman sopimuksen on hoidettava sekä työ- että virkasuhteisten edut.
Riskilä kuitenkin muistuttaa, että
1993 uudistetulla pääsopimuksella on luotu myös joustavuutta. Palkkahinnoittelussa on
määritelty ala- ja yläraja, joista voi kuntakohtaisesti poiketa.
– Hinnoittelussa on pelivaraa,
mutta kunnat ovat käyttäneet sitä kitsaasti. Pääsopimusjärjestelmä tuli käyttöön
keskellä lamaa, jolloin sen suomia joustoja alettiin käyttää tekemällä
säästösopimuksia. Kun kuntien talous on nyt normalisoitunut, kuntatyönantajan pitäisi
käyttää joustoja myös ylöspäin, Riskilä sanoo.
Kuntatyöntekijöiden palkkaerot voivat
Riskilän mielestä kasvaa, mutta tehtävien vaativuuden eikä koulutuksen mukaan.
– Siitähän ihmisille maksetaan,
mitä he osaavat ja miten työnsä tekevät. Työn vaativuuden arviointijärjestelmällä
palkkaongelmaa pitäisi pystyä hoitamaan, Riskilä toteaa.
Kuntien pääsopijajärjestöjen kannat
vaativuusjärjestelmästä poikkeavat kuitenkin niin paljon toisistaan, ettei mistään
yhdestä järjestelmästä ole päästy yksimielisyyteen. Pekka Hemmilän mukaan yksi
järjestelmä ei toimisikaan koko kuntasektorilla, vaan tarvitaan useita erilaisia
vaativuusmittareita toimialasta riippuen.
Kehittelykelpoinen rakennelma
Kunnallisen työmarkkinalaitoksen (KT)
työmarkkinajohtaja Jouni Ekurin mielestä pääsopijajärjestöjen tulisi nyt
malttaa mielensä ja katsoa, miten sopimusjärjestelmä toimii "normaaleissa"
oloissa. Tähän asti sitä on koeteltu laskusuhdanteessa.
– Paikallista harkintavaltaa on
lisätty, ja lama-aikana joustoja käytettiin muun muassa lomarahojen leikkauksiin. Kunnat
kilpailevat työvoimasta yksityissektorin kanssa ja toivoisin toteutuvan kohtuullisen
nopeassa aikataulussa, että kunnatkin alkaisivat mahdollisuuksiensa mukaan kilpailla
palkoilla ja muilla työsuhde-eduilla. Kuntapalkkoihin on mahdollista synnyttää
luonnollista liukumaa, Ekuri sanoo.
Omaa sopimustaan hinkuville Kunnallinen
sopimusvaltuuskunta on tiukka: sopimusalojen määrää ei nykyisestään lisätä.
– Jos järjestelmä hajautetaan
moneen sopimusalaan, siitä tulee kaaos ja hallitsematon tilanne kunnissa. Myös
palkansaajien edunvalvonta kävisi hankalaksi, jos kymmenien liittojen edustajat
neuvottelisivat.
– Pidän peruskuviota
rakennuskelpoisena. Täytyy olla valmius tarkastella muitakin vaihtoehtoja ja eri alojen
liitteissä ottaa nykyistä paremmin huomioon alan erityispiirteet. Kaikkiin alakohtaisiin
kysymyksiin on mahdollisuus vaikuttaa nykyisenkin sopimusjärjestelmän puitteissa Ekuri
sanoo.
Edellinen sopimuskierros osoitti hänen
mielestään, että kun on käytettävissä rahaa, palkkausjärjestelmä toimii.
– Kun rahaa on jaettavissa ja
saadaan vielä työn vaativuuden arviointikriteeristö, järjestelmä ei sittenkään ole
mikään tukahduttava möhkäle. Asioita on voitu rakentaa hyvässä sovussa, Ekuri
huomauttaa.
Leena Seretin
Palkkatyöläinen
6.2.2001 nro 1/01 |
