Hallituksen toimintaa on syytä ihmetellä monestakin syystä. Se, että hallitus teki eläkepäätöksen omin päin eikä näin ollen kunnioittanut eläkeasioissa perinteistä kolmikantaa, on jo hämmästyttävää.

Ehkä enemmän hämmentävää on vielä se, että hallitus ei odotuksista huolimatta tarttunut varsinaisen talouskriisin hoitoon, vaan valitsi kautensa puolivälin politiikkariihessään eläkeiän noston ykkösasiakseen. Sillä ei kuitenkaan ole minkäänlaista myönteistä vaikutusta taloudellisen taantuman hoidossa.

Eläkekiistan julkisessa keskustelussa on varsin vähälle jäänyt se, että palkansaajan eläke on todellisuudessa myöhennettäväksi sovittua palkkaa. Toisin sanoen työntekijöiden ja työnantajien kesken on sovittu, että osa palkasta siirretään maksettavaksi myöhemmin – eläkkeenä.

On siis vähintään kohtuutonta, että hallitus yksipuolisesti lähtee leikkaamaan eläkkeitä. Asia on täysin verrattavissa siihen, että hallitus veisi eduskuntaan hyväksyttäväksi lain, jolla leikattaisiin palkkoja.

Tänään keskiviikkona hallitus, käytännössä pääministeri Matti Vanhanen ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen tapaavat toistamiseen palkansaajakeskusjärjestöjen puheenjohtajat. Toivottavasti tapaaminen edistää asian ratkaisua huomattavasti enemmän kuin viikon takainen tapaaminen, jossa jäätiin täysin lähtökuoppiin.

Nykyisessä talous- ja työllisyystilanteessa ei ole varaa riidellä tällaisesta asiasta, koska maan poliittisella johdolla olisi tärkeämpiäkin asioita hoidettavanaan. Vanhanen ei tunnu uskovan ketään – ei edes asiantuntijoita – siinä, ettei eläkeiän mekaaninen nostaminen pidennä ihmisten työuraa.

Vaan kyse on siitä, että työelämästä pitää tehdä sellaista, että siellä jaksaa ja viihtyy pidempään. Toivottavasti pääministeri ei ole vienyt eläkekiistaa arvovaltatasolle, jolloin ulospääsy on paljon vaikeampaa.