– Dokumenttielokuva ei ole luonteeltaan luento, tutkimus eikä myöskään sosiaalipoliittinen analyysi, vaan elämyksellinen taideteos, joka herättää ajatuksia ja tunteita. Se on puheenvuoro, jonka kautta tuodaan uusia asioita keskusteluun. Dokumentissa tutkitaan todellisuutta.

Jouko Aaltosen mukaan kaikki dokumenttielokuvat ovat lähtökohtaisesti jollakin tavalla yhteiskunnallisia ja sosiaalisia. Taiteenlajin perinteeseen kuuluu olla pienen ihmisen puolella. Se on Aaltosen mielestä dokumenttielokuvan oma vahva ja hieno perinne.

– Niillä, joilla on valtaa, on yleensä kanavat saada äänensä kuuluville. Niillä, joilla on vähemmän valtaa, ei yleensä ole mahdollisuutta saada ääntään kuuluviin, Aaltonen kertaa.

Parhaillaan tuotantoyhtiö on tekemässä Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin uutta pitkää näytelmäelokuvaa "Sukunsa viimeinen". Elokuvateatterilevitykseen tuleva elokuva on nenetsinkielinen. Nenetsit ovat pieni alkuperäiskansa, joka on katoamassa globalisaation ison jyrän alle.

– Sille asialle pitäisi tehdä jotain. Elokuvantekijänä voin kertoa siitä, kiinnittää huomiota ja nostaa asioita keskusteluun. Taiteen keino on vaikuttaa ihmisiin, jotka puolestaan voivat muuttaa maailmaa, Aaltonen luonnehtii.

Yhteiskunnan murros

Uutisia ja yhteiskunnan tilaa Jouko Aaltonen seuraa jatkuvasti.

– Selviä viitteitä on, että jako A-, B- ja C-kansalaisiin on vahvistumassa. Ottaa pannuun julkisen terveydenhuollon alas ajaminen, varsinkin, kun se näyttää suunnitelmalliselta, Aaltonen tuohtuu.

– Siihen olisi syytä kiinnittää huomiota. Joten ainakaan sikäli dokumentintekijöiltä eivät aiheet lopu.

Klassisen luokkajaon paluuseen Aaltonen ei usko mutta laman myötä syvenevään taloudelliseen ja sosiaaliseen epätasa-arvoon kyllä.

– Vakituisten työntekijöitten ja pätkätyöläisten, kuten free lancereitten välillä on tulevaisuudessa suuri ero. Pätkätyöläiset ovat se luokka, joka kaikkein helpoiten saadaan pois työmarkkinoilta. Tällaisia rajoja on ja ne ovat jyrkkenemässä.

Sukupolvien omat ilmiöt

Jouko Aaltosta ilahdutti ja hämmästytti "Kenen joukoissa seisot" -elokuvansa vastaanotto. Itse hän oli mielestään tekemässä rajatumpaa poliittista elokuvaa mutta yleisö piti sitä sukupolvielokuvana.

– Siinä saatiin vangittua tietyn ikäisten ihmisten yhteinen kokemus, Jouko Aaltonen tuumaa.

– Myös elokuva "Punk, tauti joka ei tapa" on samalla tavalla sukupolvielokuva.

Dokumenttielokuvaa voi tehdä jälkeenpäinkin eikä ainoastaan tässä ja nyt autenttisesta materiaalista. Tekijästä riippuu mitä keinoja ilmaisussa käytetään.

Monialainen elokuvantekijä, taiteen tohtoriksi väitellyt Jouko Aaltonen kertoo kiinnostuvansa ilmiöistä ja historiallisista tapahtumista. Kun aihe löytyy, etsitään se ihminen, jonka kautta tapahtumaa kerrotaan. Kerrontatapoja on monia.

– 2000-luku on ollut dokumenttielokuvaa ajatellen rikas. Elokuvia on katsottu paljon mutta se on kehittynyt myös ilmaisullisesti. Ilmaisukeinona on käytetty jopa animaatiota.

– Valmisteilla olevassa "Kongon Akseli" -elokuvassa käytetään vanhoja valokuvia, arkistofilmimateriaalia ja uutta kuvaa kyseessä olevista paikoista.

Dokumenttielokuvien teossa voidaan käyttää myös näyteltyjä kohtauksia. Historiallinen tapahtuma ikään kuin lavastetaan uudelleen. Olennaista on, että katsojaa ei huijata.

Suomalaiset maailmalla

Elokuvassa "Kongon Akseli" kerrotaan, miten suomalaiset konemiehet hoitivat Kongo-joen laivaliikennettä 1900-luvun alussa.

– Kongo-leffan keskeinen idea on, että meillä suomalaisillakin on yhteys kolonialismiin. Suomi ei ole ollut mikään umpiperä, vaikka niin helposti ajatellaan, vaan osa maailmaa. Suomalaisilla on aika hellyttävä käsitys itsestään, että ikään kuin oltaisiin eletty historiallisessa tyhjiössä, lintukodossa, eikä meillä ole ollut mitään tekemistä maailman pahuuden kanssa. Sehän on väärä käsitys. Suomalaisillakin on ollut roolinsa tuossa aikaisemmassa globalisaatiossa, Jouko Aaltonen täsmentää.

Aaltosen mielestä suomalaisuus ei ole uhattuna, vaikka pieni kansakunta olemmekin. EU puolestaan on tasoittanut kansallisuuksien välisiä eroja.

– Tämä aika on haasteellinen elokuvantekijöille. Muutokset ovat nopeita mutta rahoituksen saaminen tuotantoon on hidasta, Aaltosta harmittaa.

– Nyt pitäisi olla dokumentoimassa ja kertomassa tästä ajasta ja tämän ajan suomalaisuudesta aikalaisille.

Tiina Tenkanen
kuvat Tuulikki Holopainen

Mikä työssäsi parasta?
Uusien asioiden, ilmiöiden ja ihmisten kohtaaminen, maailman tutkiminen.
Mikä ottaa päähän?
Eriarvoisuuden kasvaminen, yhteiskunnan koveneminen.
Kuka ilahdutti sinua viimeksi?
Vaimo.
Oletko tuntenut epäonnistuvasi?
Ehdottomasti, epäonnistuminen ja erehtyminen ovat inhimillisiä perusoikeuksia.
Onko tupo uskon vai järjen asia?
Enemmän sen pitäisi olla järjen asia.
Oletko illan vai aamun virkku?
Aamun.
Kotiruoka vai työpaikkalounas?
Kotiruoka, mutta riippuu vähän kodista.
Kävellen vai autolla?
Kävellen, pidän pitkistä kävelyistä.
Onko paheiden määrä vakio?
Ei.
Jos vuorokaudessa olisi 25 tuntia, mihin käyttäisit lisätunnin?
Lukemiseen.