SAK:laisessa kentässä yksityinen palveluala ja julkinen sektori ovat jo muodostaneet omat suurliittonsa. Teollisuusliittojen yhdistyminen on vireillä ja kuljetusalankin liitoissa asia on ollut esillä.

Kun liitoista tulee suurempia ja sitä kautta myös vahvempia, usein esitetty "totuus" on ollut, että keskusjärjestö heikkenee samassa suhteessa kuin liitot vahvistuvat. Mutta onko yhtälö näin yksinkertainen?

Mielestäni ei. Eikö asia pitäisi nähdä niin – ja eikö asia nimenomaan ole niin – että kun osa SAK:laisesta liikkeestä vahvistuu, koko SAK:lainen liike vahvistuu. Kyse ei siis ole nollasummapelistä. Eli jos ja kun liitoista tulee entistä vahvempia, myös keskusjärjestöstä tulee vahvempi. Tai jos keskusjärjestön asema suomalaisessa yhteiskunnassa vahvistuu, myös liittojen asema paranee.

Perustelen näkemystäni ammattiyhdistysliikkeen perinteisellä – ja edelleen voimassa olevalla – arvolla eli solidaarisuudella. Parhaimmillaan solidaarisuus on sitä, että ammattiyhdistysliike on niin vahva kuin sen vahvin osa. Vahvemmat puolustavat tarpeen tullen heikompia.

Palkansaajaliikkeessä ei siis päde se vanha sanonta, että "yhteisö on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki". Ammattiyhdistysliikkeessä asia pitää nähdä toisinpäin.

Kun julkisuudessa ja muualla puhutaan SAK:sta, mielestäni se pitäisi ymmärtää niin, että kyse on sekä SAK:laisista ammattiliitoista että SAK:sta keskusjärjestönä. SAK ei siis ole "kolme kirjainta ja toimisto", kuten entinen työmarkkinajohtaja on ehkä hyväntahtoisestikin todennut, vaan se kokonaisuus, jonka SAK:n liitot ja SAK keskusjärjestönä yhdessä muodostavat.

Tätä yhteenliittymää pitää käyttää hyväksi edunvalvonnassa eikä käydä turhaa keskustelua siitä, että jonkun osan vahvistuminen heikentäisi jotain toista osaa. SAK on niin vahva kuin se haluaa yhdessä olla.