Ulkomailta
Britannian yksityistetyt rautatiet romahtivat
Nyrkit heiluvat junissa
 Harvoin on mikään poliittinen tai taloudellinen
ryhtymys epäonnistunut yhtä näyttävästi kuin rautateiden yksityistäminen
Britanniassa. Koko maailma tuijottaa hämmästyneenä televisiosta brittien
kuukausikaupalla jatkunutta rautatiekaaosta.
Se syntyi, koska Hatfieldin tuhoisa
junaturma syksyllä paljasti, että kiskojen ja kaluston kunnosta vastaava yksityinen
yritys Railtrack ei ollut hoitanut tehtäväänsä ja Leedsiin Lontoosta kiitänyt juna
sen takia suistui raiteiltaan. Silloin ei enää auttanut muu kuin korjata kiskot
kertaheitolla, ja koko junaliikenne joutui sekasortoon.
Rautatieläisten ammattiliitot olivat
vuosikausia valittaneet kiskojen kuntoa ja kertoneet sen aiheuttavan onnettomuuksia.
Heidän valituksensa kaikuivat kuuroille korville. Nyt rautatieläiset ovat kuitenkin
lynkkausmielialan valtaan joutuneiden matkustajien vihanpurkausten kohteena.
Veturinkuljettajat, konduktöörit ja
muut rautatievirkailijat ovat vihatun Railtrackin ja junayhtiöiden ainoita näkyviä
edustajia. Rautatieläisten kimppuun on käyty jopa fyysisesti. Monet junayhtiöt ovat
palkanneet psykiatreja helpottamaan työntekijöidensä ahdistusta. Matkustajat
hermostuvat, kun lyhyet työmatkat junalla kestävät tuntikausia tai kolmen tunnin
junamatka venyy yhdeksäksi tunniksi sikäli, kun juna tulee lainkaan.
Railtrackin palveluksessa olevat
rautateiden huoltomiehet ovat kaiken kukkuraksi uupuneita jatkuvasta ylityöstä. Jotkut
ovat joutuneet olemaan työssä ja poissa perheensä luota jopa kolme viikkoa yhtä
mittaa. Yksityistettäessä kolmannes kiskoja huoltavista teknikoista erotettiin. Tähän
hätään huoltomiehiä on siksi ollut pakko tuoda Romaniasta asti.
Vanha metro romahtamassa
Vahingosta viisastuneina ammattiliitot
ovat jopa uhanneet lakolla, jos Lontoon maanalainen yksityistetään osittain eikä
turvallisuuskysymystä ratkaista kunnolla. Ensimmäisen kerran täkäläiset
ammattiyhdistykset ovat harkinneet lakkoa, jossa kysymys ei ole palkoista tai
työolosuhteista vaan työntekijöiden ja samalla matkustajien turvallisuudesta.
Vaikka osa Lontoon maanalaisesta
jäisikin Lontoon liikkenelaitoksen haltuun, kiskojen ja kaluston kunnosta ja huollosta
vastaisi hallituksen suunnitelman mukaan kolme yksityistä yhtiötä. Yksi niistä oli
vastuussa Hatfieldin alueen rautateiden huollosta tunnetuin tuloksin.
Lontoon maanalainen, maailman vanhin
metro on jo nyt romahduspisteessä. Sitä käyttää noin kolmisen miljoonaa ihmistä
päivässä. Joidenkin linjojen asemille tungeksii ruuhka-aikana sellainen määrä
kansaa, että se ei mahdu sisään asemalle. Hälytyssireenit alkavat soida yhä useammin,
koska asemat pullottavat ihmisiä, jotka uhkaavat työntää etummaiset radalle ja joskus
työntävätkin.
Tieraivo huipussaan
Julkisten kulkuvälineiden tilan takia
yhä useammat turvautuvat taas omiin autoihinsa. Tiet ja kadut ovat ruuhkautuneita ja
ruuhkat vain pahentavat autoilijoiden raivonpurkauksia maanteillä eli ns. tieraivoa, joka
tutkimuksen mukaan on täällä nyt Euroopan pahin.
Tieraivo leviää Lontoon busseihin,
jotka eivät pääse etenemään ja myöhästelevät jatkuvasti. Länsi-Euroopan
pisimmistä työpäivistä ja liikennevälineiden odotuksesta ja ruuhkista monet
matkustajat ovat niin väsyneitä, etteivät enää anna istumapaikkaa edes vauvan kanssa
matkustaville äideille.
Busseihin kiinnitetyissä
ilmoitustauluissa uhataan, että Lontoon liikennelaitos vie oikeuteen ja vaatii kovia
rangaistuksia matkustajille, jotka hyökkäävät henkilökunnan kimppuun.
Bussinkuljettajilla itsellään on pinna usein niin kireällä, että he räyhäävät
kuin raivopäät vanhuksille, jotka eivät liiku kyllin nopeasti bussissa. Palvelujen
romahdus on tehnyt aikaisemmin niin mukavan ja leppoisan Lontoon ilmapiiristä lähes
barbaarisen.
Työväenpuolue on epäonnistunut ehkä
pahiten juuri julkisessa liikenteessä. Blairin hallitus ei aluksi ilmeisesti
oikein käsittänyt julkisen sektorin vakavaa kriisiä, johon 18 vuotta konservatiivien
säästöjä sen oli ajanut. Hallitus toteutti kaksi ensimmäistä vuotta edeltäjänsä
säästöohjelmaa ja maksoi valtion velkoja saadakseen hyvän taloudenpitäjän maineen.
Vasta nyt se on kerännyt rahat ja valmistautunut sijoittamaan julkisiin palveluihin.
Mutta kriisi ehti pudota hallituksen syliin ennen kuin toimeen tartuttiin kunnolla.
Eeva Lennon
Lontoo
Palkkatyöläinen
6.2.2001 nro 1/01 |
